Haiskahtaa pahuudelta

Kun joka tapauksessa rakennetaan ydinvoimala, miksi ei rakenneta saman tien paria muuta siihen viereen.”
Lipsautin kielletyn ajatuksen, koska tuoppi oli höllentänyt huuliani.

”Seppo, en olisi mitenkään voinut uskoa, että olet sellainen ihminen, joka kannattaa ydinvoimaa”, tokaisi keskustelukumppanini.

Hän huokui vilpitöntä moraalista närkästystä. Vaikka vakuutin, että enhän oikeastaan edes kannata, minut oli jo tuomittu. Yritin puolustautua kysymällä, että kai hiilidioksidittomuus sentään on hyvä asia. Paljastui, että kumppanini ei tiennyt siitä mitään. Ainoa asia, jonka hän ydinvoimasta tiesi oli, että se nyt vain on pahaa ja jotenkin siihen varmasti liittyy riistokapitalismi.

”Miten sinä voit pakata ostoksesi muovikassiin? Etkö yhtään ajattele ilmastonmuutosta?”, pamautti ystäväni marketin pihalla.

Muovin yletön kulutus on tietysti typerää. Kannattaa silti huomata, että muovikassin valmistamiseen tarvitaan 40 prosenttia vähemmän energiaa kuin paperikassin tekemiseen.

Menimme ostoksille ystäväni autolla. Yhden kilometrin ajaminen henkilöautolla tuottaa hiilidioksidia yhtä paljon kuin viiden muovikassin valmistaminen.

Mutta muovikassit nyt vaan ovat pahoja.

Sanotaan, että yliopistossa oppii kyseenalaistamaan asioita. Hämmästyttävää kyllä yliopiston käytävillä esiintyy runsaasti ainoita oikeita mielipiteitä.

Oikeat mielipiteet tunnistaa siitä, että ne pitää omaksua, niitä ei saa kyseenalaistaa eikä niistä saa edes keskustella kuin oikeassa sävyssä. Muuten on juntti, epätiedostava ja nousee kenties jopa surkeuden korkeimmalle asteelle: on just sellainen tyypillinen konservatiivimies. Sellaisia eivät suvaitsevaisetkaan suvaitse.

En sano, että muodikkaat mielipiteet ovat vääriä. Typerää on nimenomaan ehdottomuus, jolla ne nostetaan totuuden alttarille. Ymmärtääkseni maailma koostuu värisävyistä — ei pelkästä mustasta ja valkoisesta.

Huomaattehan, että edellä kirjoitin kohtuullisen turvallisista aiheista: ydinvoimasta ja muovipusseista. Todella tulenarkoja aiheita en uskaltanut pöyhäistä edes kirjallisella kepillä. Oikeat mielipiteet ovat iskostuneet ilmeisen syvälle myös minuun.

Seppo Honkanen
Aviisin pääkirjoitus 16/2008

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s