Minä eläin

Ihminen on melko tyypillinen nisäkäs. Eläin, jonka käyttäytymisen miljoonien vuosien evoluutio on muovannut. Väite nostaa monilla karvat pystyyn. Niin, karvat.

Ihmisruumis koostuu sadasta biljoonasta solusta. Olemme monisoluisia aitotumallisia eliöitä, osa selkäjänteisten alajaksoa selkärankaisia. Meitä tasalämpöisiä selkärankaisia, nisäkkäitä, on noin 5 400 lajia.

Homo sapiens sapiens kuuluu kädellisten lahkoon. Nykyisin elävistä kädellisistä ihminen on laajimmalle levinnyt, älykkäin ja runsaslukuisin laji. Mitään perin juurin ihmeellistä meissä ei ole — paitsi ylivertainen kulttuuri ja vimmainen väkivaltaisuus omia lajitovereita kohtaan.

Biologisesti aggressio on väline, jonka avulla eläin ottaa osansa ravinnosta ja muusta hyvästä muiden kustannuksella. Yksilön eloonjäämisen näkökulmasta kyky on tärkeä. Ihmiset ovat aggressioiden mestareita. Niiden voimalla olemme valloittaneet maapallon.

Toki ryhmien välisiä aggressioita esiintyy muillakin kädellislajeilla. Lähinnä ne rajoittuvat uhkailuun. Ei liene yllätys, että juuri lähimpien sukulaistemme keskuudessa on havaittu myös sodan kaltaisia kahakoita. Gorilla- ja simpanssilaumojen urokset partioivat ryhminä alueidensa rajoilla ja ottavat yhteen naapureiden kanssa. Taisteluissa voi tulla ruumiita.

Useimmat ihmiset väittävät paheksuvansa väkivaltaa. Kun raapaisee kuorta, huomaa, että väkivaltainen kuolema kiehtoo ihmistä loputtoman monessa muodossa. Kulttuurimme on suurta väkivaltakarkeloa jo pikkulasten sotaleluista lähtien. Televisio, pelit, elokuvat: kaikki roiskuvat verta. Väkivaltaviihdettä eivät edes rajoita samanlaiset tabut kuin seksuaalisuutta.

Vihollinen hiipii näkökenttään, sotilas ampuu hänet. Sama tapahtuu uudestaan. Ja uudestaan. USA:n armeijan käyttämän simulaattoriharjoituksen tarkoituksena on poistaa kynnys, joka lähes kaikilla eläimillä – jopa väkivaltaisilla ihmisillä – on lajitovereidensa tappamiseen.

Harjoitusten ansiosta jenkkijoukkojen kohtiampumistarkkuuden raportoidaan kohonneen hurjasti. Irakissa ei enää ammuta vihollisen yli, vaan päin näköä.

Jokaisella, joka on pelannut kolmiulotteisia valokuvantarkkoja väkivaltapelejä, on takanaan tuhansia simulaattoriharjoituksia lajitoverin ampumisesta. Monet ovat harjoitelleet jo lapsesta saakka. En väitä, että videopelit tekevät pelaajista tappajia. Väitän, että tismalleen samoilla metodeilla opetetaan tappamaan.

22-vuotias Matti Juhani Saari ylitti kynnyksen.

Seppo Honkanen
Aviisin pääkirjoitus 12/2008

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s