Kaikkea on, paitsi varmuutta

Sepän oppipojasta tuli seppä. Hän oli pätevä ammattilainen lopun elämäänsä – tai ainakin niin kauan, kuin työvälineet kädessä pysyivät. Ei hänen tarvinnut päivittää pajan tietojärjestelmiä kahden vuoden välein tai pohtia huolestuneena, onko hänen ammattitaidolleen kysyntää vielä seuraavalla vuosikymmenellä.

Elämme monella tapaa upeaa aikaa. Teknologinen kehitys on tuonut ulottuvillemme uskomattoman määrän mahdollisuuksia, runsautta ja vaihtoehtoja. Mutta se on myös täyttänyt maailman lyhytjänteisyydellä, epävarmuudella ja rauhattomuudella. Suurella osalla nuorista aikuisista ei ole aavistustakaan, mitä he tekevät parin vuoden päästä. Monet eivät tiedä edes missä kaupungissa tai maassa he sitä jotakin tekevät.

Kun kaikki on mahdollista, kaikki on myös avoinna. Ja kun kaikki on avoinna, stressikäyrä hipoo taivasta.

Maailma oli teknisessä mielessä varsin staattinen paikka 1800-luvulle saakka. Muutokset olivat pieniä ja tapahtuivat useiden sukupolvien aikana. Toista on nykyään, kun ihmisen pitäisi päivittää sovellusten ja Facebook-statusten lisäksi jatkuvasti myös itseään. Oppia uutta, ostaa uutta, mennä eteenpäin. Muutama vuosi sitten opitut tiedot ovat usein vanhoja, taidot hyödyttömiä, vaatteet naurettavia.

Miten kiihtyvän muutoksen aiheuttama stressi, juurettomuus ja epävarmuus vaikuttavat? Mihin kiinnitymme, kun lähitulevaisuuskin on sumun peitossa? Kuinka pitkään jaksamme päivittää itseämme?

Heikkona hetkenä tuntuu, että parasta olisi lyödä hanskat tiskiin. Sanoutua irti kehityksestä, muuttaa syrjäkylän perukoille ja ryhtyä puolialkoholisoituneeksi pitkäaikaistyöttömäksi. Silloin ainakin tulevaisuudenkuva olisi selvä, vaikka mies ei välttämättä olisikaan.

Mutta eihän tietokoneen ääressä istuvalla ole hanskoja lyötäviksi. Meillä on hikisen pehmeät hiirikädet, kiire ja kipeä selkä. Harva meistä kykenisi oikeasti elämään syrjäkylän mökissä paria viikkoa kauempaa – tai ainakin mökissä pitäisi olla nopea laajakaistaverkko, ja kivenheiton päästä pitäisi löytyä 24 tuntia vuorokaudessa avoinna oleva ABC.

Joten pako menneisyyteen on haihattelua.

On kaksi vastakkaista tapaa hahmottaa maailma.
1.) Mikään ei ole pysyvää, paitsi muutos. Kaikki muuttuu – kaiken pitääkin muuttua. ”Muutos on mahdollisuus” on latteus, joka on totta. Vääjäämätöntä ei kannata vastustaa.

2.) Kuten Mika Waltari Sinuhessa kirjoitti: ”Ei mitään uutta auringon alla”. Mikään ei muutu.

Kun lukee historiallista teosta, tunnistaa tutut ihmistyypit, oikut ja paheet. Eikä ihme – meillä on tismalleen samat tarpeet, joihin haemme samaa tyydytystä kuin haimme tuhansia vuosia sitten. Olemme samoja ihmisiä.

Tulevaisuudessa ulkokuori on monella tapaa erilainen, mutta sisältö pohjimmiltaan samanlainen. Jos haluaa olla varma töiden riittävyydestä, kannattaa hankkia jokin perustaito. Kokkia, hierojaa, käsityöläistä, lääkäriä, kauppiasta ja analyyttista ajattelijaa tarvitaan vuosisadasta toiseen.

Seppo Honkanen
Aviisin pääkirjoitus 4/2011 

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s