Aito oikea kummitus

Kummitustarinoiden viehätyksessä on paljon samaa kuin vimmassa päästä huvipuiston hurjimpaan vuoristorataan: halu kokea pelon aiheuttama adrenaliinipiikki turvallisessa ympäristössä.

Muutama vuosi sitten kirjoitin lehtijutun, jossa jahtasin Tampereen kummituksia. Täysipäiset ihmiset kertoivat erikoisista kokemuksistaan Näsinlinnassa, Finlaysonin pikkupalatsissa ja Amurin työläismuseokorttelissa. Oudoimmaksi osoittautui työläismuseokortteli.

Kaksi kesätyöntekijää kertoi nähneensä yhdessä, kuinka erään huoneen pinkopahvikattoon ilmestyivät jalanjäljet. Askeleet kulkivat katon poikki. Mitään järkevää selitystä ilmiölle ei pohtimisesta huolimatta löytynyt. Silminnäkijät olivat skeptisiä yliopisto-opiskelijoita.

Museokahvilan tarjoilija piti itsestään selvänä, että korttelissa on kummitus. Hänen mukaansa siitä jopa varoitetaan uusia työntekijöitä, etteivät he kummastelisi selittämättömästi aukeavia ovia ja outoja askeleiden ääniä.

Erikoisen tarinan kuulin myös jutun ilmestyttyä. Minulle soitti nainen, joka oli vienyt lehtipinoa paperinkeräyslaatikkoon. Hän oli huomannut pinon päällä olevasta lehdestä otsikon Tampereen kummitukset. Hänen oli ollut pakko avata lehti välittömästi saadakseen tietää, kerrotaanko jutussa Amurin työläismuseokorttelista. Siellä hän oli omin silmin havainnut kummituksen.

”Ostin kupin kahvia ja kävelin peremmälle. Muuten tyhjässä huoneessa istui vanha mies. Käänsin katseeni sekunniksi. Mies oli kadonnut. Se on oudointa, mitä minulle on koskaan tapahtunut.”

Lähes jokaisella on kokemusta tilanteista, jotka tuntuvat liian epätodennäköisiltä ollakseen pelkkiä sattumia. Kun vanha luokkakaveri putkahtaa mieleen ensimmäistä kertaa kuuteen vuoteen ja hetken päästä hän soittaa, on helppo uskoa paranormaaliin ilmiöön – telepatiaan.

Ihmismieli on virittynyt etsimään syy-seurausyhteyksiä sieltäkin, missä niitä ei ole. Psykologi Marjaana Lindeman käsittelee uskoa yliluonnolliseen sivulla 28.

Puhelintelepatialle on myös yksinkertainen, hieman arkisempi selitys. Ihminen on sosiaalinen eläin, joka ajattelee päivän aikana lukemattoman monia muita ihmisiä. Yleensä he eivät soita. Kukaan ei muistele kaikkia niitä kertoja, jolloin mieleen tullut ihminen ei ole soittanut.

Epätavallisten sattumien kokemista voi verrata lottovoittoon. Päävoiton osuminen yksittäisen ihmisen kohdalle on äärimmäisen epätodennäköistä, mutta silti Suomi on täynnä lottovoittajia. Kukaan ei kuitenkaan väitä lottovoittoja yliluonnollisiksi ilmiöksi.

Selittämättömät ilmiöt kiehtoivat minua suunnattomasti, kun olin teini-ikäinen. Ahmin liki jokaisen kirjastoista löytämäni rajatietoa käsittelevän teoksen. Saman tarinan olen kuullut monelta kaveriltani. Kiinnostus tiedon rajoja kohtaan liittynee maailmankuvan rakentumiseen. Kriittisen ajatteln kehittyessä kiinnostuksella on tapana laantua tai ainakin muuttaa muotoaan.

Minusta kasvoi loogis-rationaalinen skeptikko. Mutta tunnustan hetken melkein uskoneeni kummituksiin, kun kuuntelin haastateltavien kummallisia kokemuksia vanhoissa tamperelaisrakennuksissa. Kokijoilleen ne olivat totta.

Olisihan tavattoman mielenkiintoista, jos…

Seppo Honkanen
Kirjoitus on Aviisin pääkirjoitus 13/2011 

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s