Ruoka, tuo pätemisen väline

Kun olen ahminut liikaa porkkanaa, googletan sen ravintosisällön. Nähdessäni kaikki porkkanan terveelliset aineet omatuntoni soimaa minua vähemmän”, neuvoo eräs ruokavaliobloggari.

Kenties hänen kannattaisi googlettaa myös sanat neuroosi, anoreksia ja pakkomielle.

 
Ihmislaji on joutunut taistelemaan suupaloista lähes koko kehityshistoriansa ajan. Nyt elämme yhteiskunnassa, jonka pöydät notkuvat ravintoa. Pidämme itsestään selvänä, että kaupan hyllyt pursuavat maailman toiselta laidalta rahdattuja herkkuja ympäri vuoden. Opiskelijallakin on varaa ahmia, nirsoilla, valikoida ja purnata tylsän värisestä ruoasta, joka on tuotettu väärällä tavalla.

Ei ihme, että suhteemme ruokaan on kieroutunut. Syömme joko liikaa, liian vähän tai liian kovin odotuksin.

Yksi ahmii päivästä toiseen pizzaa ja kebabia, toinen kärsii huonosta omatunnosta syötyään kahden sijaan kolme omenaa. Kolmas noudattaa erikoista dieettiä, joka lupaa ylivertaista elinvoimaa, syväonnellisuutta ja rikkumatonta terveyttä vannoutuneille seuraajilleen.

Suorituskeskeisille tyypeille myös syöminen on tapa päteä. Jokaisesta suuhun tungetusta sushi-annoksesta on syytä informoida ystäviä Facebookissa, sillä ilman statuspäivitystä syöty sushi on kuin voileipä ilman päällisiä.

Tasapaksua arkea elävät, kolmenkympin hujakoilla olevat ihmiset löytävät usein ruoansulatuselimistönsä sisällöstä itselleen elämänsisällön. He kutsuvat tuttavapariskunnan ruokapöydän ääreen, jotta voivat tiedustella, mitä tuttavariskunta on ulkomaanmatkansa aikana syönyt. Sen jälkeen he alkavat pulputa loputtomia tarinoita aivan ihanissa ravintoloissa itse saavuttamistaan kulinaristisista orgasmeista.

Ruokaihmiset eivät syö elääkseen. He elävät syödäkseen. Ja puhuakseen ruoasta.

Terveysintoilijat sen sijaan syövät elääkseen ikuisesti – täydellisessä vartalossa. He seuraavat hysteerisen tarkasti ravinnon oletettuja terveysvaikutuksia. Ikävimpiä tapauksia ovat ruokaihmisten ja terveysintoilijoiden yhdistelmät. He haluavat pitää monologeja terveellisestä ruoasta jokaiselle kuuloetäisyydellä olevalle.

Verkko tulvii guruiksi itsensä ylentäneiden ruokavalioblogeja. Niiden ympärille syntyy opetuslapsien lahkoja, jotka säntäilevät sen tuotteen perässä, jonka guru on viimeisimmän maniajaksonsa aikana julistanut uudeksi eliksiiriksi. Lähdekritiikki ja suhteellisuudentaju eivät ole kovassa huudossa, mutta new age -henkinen hömppä on.

Syömisessä on kysymys ravitsemuksesta, mutta siinä ei ole kysymys ainoastaan ravitsemuksesta. Ruoasta on tullut paitsi keino rakentaa omaa identiteettiä, myös tapa osoittaa kuuluvansa samalla tavalla ruokailevaan viiteryhmään. Pirstaloituneessa maailmassa tiukka ruokavalio tarjoaa tukipilarin, jonka avulla voi kontrolloida epävarmuuttaan.

 

Arkkiatri Arvo Ylpöllä oli vankka mielipide terveellisen ruokavalion koostumuksesta:

”Syökää kaikkea kohtuudella.”

Hän taisi olla väärässä, koska kuoli 104-vuotiaana.

Seppo Honkanen
Kirjoitus on Aviisin pääkirjoitus 1/2012 

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s