Saunaparlamentti: ”Homoille mitään etuoikeuksia, olisivat niin kuin muutkin”

Hikoilin kuuntelemassa, kun Kaukajärven avantosaunassa analysoitiin yhteiskunnallisia asioita.

Mies, jolla on kultakoruja:Palkataan saatana intialaisia insinöörejä, koska niille tarvittee maksaa vain 50 euroa kuussa. Se riittää intialaisille, koska ne asuu savimajoissa, joihin ei tule sähköä eikä vettä. Niin että eihän siellä mene rahaa mihinkään! Ja tommosessa lämpimässä maassa ei mene rahaa edes vaatteisiin, jotain rättejä vaan tarvitsee.”

Keski-ikäinen nainen: ”Joo… Joo, kyllä se vaan on niin, että Suomessa on opittu liian hyvälle. Ei jakseta enää töitä tehdä. Ennen tuli mitaleita urheilusta jatkuvasti, mutta nyt ei mäkihypyssäkään pärjätä. On menny nääs liian tieteelliseksi, sykemittarit ja tutkimukset. Mutta ei jakseta harjoitella, siittä se on kiinni. Kato se on se, että pitää urheilijan osata ylittää rajansa. Siittähän se on kiinni.

Nykyään ne vaan siellä kisoissa veronmaksajien rahoilla matkustaa. Mitä se Pirjo Manninenkin oli sinne tarvinnu maksaa muka kommentoimaan, meidän rahoilla. Kyllä määkin varmana matkustaisin, jos ilmatteeksi pääsisin!!”

Lihava mies: ”Niin. Täällä pohjosessa me vaan raadetaan talvet pimeessä, että voidaan etelän maita rahottaa. Nyt on keksitty nuo puppelipoikien homoliitot, on viety meinaan homostelut ihan eduskuntaan asti, että voidaan kiinnittää huomio oikeista asioista tommotteisiin tyhjänpäiväisyyksiin. Samaan aikaan miljardeilla euroilla rahoitetaan etelän maita, joissa aurinko paistaa pälvikaljuun 24 tuntia vuorokaudessa.”

Mies, jolla on kultakoruja: ”Sanos muuta. Mitä niitten homojenkin jotain etuoikeuksia tarttee saada, olis vaan niinkuin muutkin. Nehän sitä paitsi vaan jäl-jit-te-lee sukupuoliyhteyttä. Miettikää ny tätä helvetin nykypäivän pelleilyä: naispappi siunaamassa homoparia. Ehän siinä tiedä yhtään, että kuka lyö käsilaukulla päähän ja ketä.”

Twitter: loputtomasti tekstiviestejä mielenkiintoisilta henkilöiltä

Koetan vakuuttaa Twitter-ummikon siitä, että palveluun kannattaa tutustua. Kirjoitin tekstin  Museoliiton P.S.-blogia varten.

Yllättävän monessa yrityksessä oltiin 1990-luvun lopussa varmoja, että kotisivuja ei tarvita. Eikä siitäkään kauaa ole, kun monet pitivät kännyköitä ja  sähköposteja turhina villityksinä. Mutta taidan aloittaa vielä kauempaa.

Kun puhelinlinjoja vedettiin Kainuun korpiseuduille, isomummoni Alma totesi, että he eivät turhuuden markkinoille höynähdä. Kirjeet riittävät. Maailmaa nähnyt isoisoisäni Ferdinand  uhmasi voimakastahtoista vaimoaan. Hän vedätytti peltojen poikki puhelinlinjan heti, kun se oli mahdollista.

Hetken Alma jaksoi mököttää, sitten uteliaisuus voitti. Pian hän oli talon innokkain puhelimessa lörpöttelijä. Naapuritaloissa kyläillessään Alman kerrotaan ihmetelleen äänekkäästi, että minkä ihmeen takia muut eivät ole vielä puhelinta hankkineet.

”Ainakaan me emme todellakaan pärjäisi ilman.”

Sosiaalista mediaa ei ole pakko käyttää, kuten ei ole puhelintakaan. Mutta se  helpottaa elämää, tarjoaa uusia mahdollisuuksia, on hauskaa ja hyödyllistä. Ulkopuolella sinnittelevät muuttuvat  poikkeustapauksiksi, sillä verkkoyhteisöt ovat jo nyt viestinnän standardi.

Museoliitto on nyt Twitterissä, eikä liitto ole siellä yksin. Rekisteröityneitä käyttäjiä palvelulla on yli puoli miljardia, heistä 200 miljoonaa on aktiivisia. Yhteisöpalveluista ainoastaan Facebook on Twitteriä suositumpi.

Facebook on useimmille vanha tuttu. Siellä näkymisen merkitys ymmärretään yleisesti, mutta esimerkiksi Twitter ei voisi monia vähempää kiinnostaa. Ei se minuakaan aluksi suuremmin houkuttanut, vaikka oman Twitter-tilin näön ja uteliaisuuden vuoksi perustinkin.

Suomessa Twitteristä on ylipäätään innostuttu hitaammin kuin monessa muussa maassa: palvelun käyttäjämäärä on täällä kasvanut vasta hetki sitten yli kriittisen pisteen. Nykyään televisiossakin pyydetään katsojia osallistumaan lähetykseen tweettaamalla.

Mikä paljon puhuttu Twitter oikeastaan on?

Sosiaalisen median palvelut (esimerkiksi Twitter) eivät ole rakettitiedettä insinööreille. Ne ovat tavallisten ihmisten ja organisaatioiden tavalliseen kommunikaatioon tarkoitettuja välineitä. Uutta on, että ne mahdollistavat nopean vuorovaikutuksen, uudet kohtaamiset ja verkostoitumisen aiempaa helpommin.

Twitter muodostaa viestien, kommenttien ja seuraajien verkon: rajattoman tiedonvälitys-, rupattelu ja juoruilukerhon, jossa kuka tahansa voi liittyä kuuntelijaksi tai keskustelijaksi. Käyttäjät voivat kirjoittaa viestejä, tweetata, missä ja millä internetyhteydellä varustetulla laitteella tahansa.

Koska tweetit ovat todella lyhyitä, enintään 140 merkkiä pitkiä, niiden tuottaminen  on yhtä nopeaa ja vaivatonta kuin perinteisten tekstiviestien: viestien lyhyys tekee seuraamisestakin helppoa. Tweetit voivat sisältää myös linkkejä ulkopuolisiin verkkosivuihin, kuviin ja videoihin.

Sosiaalisen median kentällä Twitter on tapana sijoittaa yhteisö- ja mikroblogi-palveluihin, siis erittäin lyhyiden blogien ja bloggaajien verkostoksi. Hahmottamista saattaa auttaa, jos käsittää Twitterin valtavaksi ryhmätekstiviestien järjestelmäksi, jossa kenen tahansa lähettämät tekstiviestit ovat kaikkien kiinnostuneiden tavoitettavissa missä päin maailmaa tahansa. Jokainen käyttäjä voi valita itse, kenen tekstiviestejä hän tahtoo lukea.

Twitter muistuttaa hieman myös valtavaa radioasemien verkostoa. Käyttäjät ”kuuntelevat” toisten käyttäjien ”kanavia” tilaamalla heidän tuottamaansa sisältöä eli tweettejä.  ”Kuuntelijat” voivat myös halutessaan lähettää sisältöä eteenpäin, toisin sanoen retweetata. Mahdollista on myös osallistua ”lähetykseen” vastaamalla tweetteihin omilla 140-merkkisillä viesteillään.

Museoliiton oma  ”kanava” eli Twitter-tili on nimeltään museoliitto (@museoliitto). Sitä voi kuka tahansa seurata osoitteessa www.twitter.com/museoliitto. Lisäksi Twitter-päivityksiämme voi  seurata esimerkiksi PS-blogin alaosaan upotetusta tweettilaatikoista.

Reilun viikon ikäisen Twitter-tilimme ”yleisöksi” on ilmoittautunut tällä hetkellä 85 rekisteröitynyttä käyttäjää. Se tarkoittaa, että heidän Twitter-uutisvirtoihinsa ilmestyvät Museoliiton viestit heti kun ne on kirjoitettu. Mutta kannattaa muistaa, että myös muut kuin rekisteröityneet seuraajat voivat mennä lueskelemaan kenen tahansa tweetteja.

Käyttäjät valitsevat itse keiden lähettäjien tweetit näkyvät heidän omassa, yksilöllisessä uutisvirrassaan.  Näin he pystyyvät silmäilemään, ja halutessaan myös  kommentoimaan, nopeasti suurta määrää ajankohtaista sisältöä heitä itseään kiinnostavista aiheista.

Erityisen hyvä Twitter on rajattujen aihepiirien, mielenkiintoisten henkilöiden tai organisaatioiden ja nopeasti kehittyvien tapahtumien reaaliaikaisessa seuraamisessa.  Esimerkiksi museoalan kansainvälisiä tuulia voi kätevästi tarkkailla Twitterin kautta.

Twitteriä voi hyödyntää myös uutishakukoneena. Kun maailmalla tapahtuu, voi sopivilla avainsanoilla hakea informaatiota Twitteristä. Sen avulla tietää tuoreista aiheista usein paljon nopeammin kuin perinteisiä tiedotusvälineitä seuraamalla.

Osa Twitterin viehätyksestä on siinä, että sen kautta voi viestiä – ainakin periaatteessa tasa-arvoisesti – kenen tahansa toisen tweettaajan kanssa. Huippupoliitikolla, yritysjohtajalla, suosikkinäyttelijällä, maakuntalehden tähtitoimittajalla ja Britney Spearsilla on samanlainen julkinen Twitter-tili kuin kenellä tahansa muullakin.

Museoalan ihminen voi paitsi seurata vaikkapa kulttuuriministeriä (@paavoarhinmaki), myös kertoa hänelle julkisesti omia näkemyksiään. Ilman sihteereitä, kalentereita ja muita väliportaita. Se voi tarjota yllättäviä mahdollisuuksia nokkelalle mielipidevaikuttajalle.

Seuraajista, seurattavista ja heidän kommenttiketjuistaan muodostuu verkostoja. Suosituimmilla tweettaajilla voi suuressa maailmassa olla satoja tuhansiakin seuraajia, joten heidän mielipiteensä leviävät hetkessä useammalle kuin vaikkapa paperinen Helsingin Sanomat.  

Twitter on aluksi hankala hahmottaa.  Kokenutta Facebookin käyttäjääkin sen FB:sta poikkeava toimintalogiikka hämmentää. Suosittelen siitä huolimatta rohkeasti kokeilemaan: palvelu voi tuottaa iloisen yllätyksen. Kukapa ei niistä pitäisi.

Alkuun pääsee vain aloittamalla, joten seuraavaksi on käytännön tekemisen vuoro. Vaikka sormissa polttelisi päästä suoraan tweettaamaan, kannattaa ensin silmäillä ohjeita.

Tavataan Twitterissä.

 Neuvoja Twitteriin tutustujalle

Twitter-opas vasta-alkajalle


Twitter-neuvoja havainnollisena Slideshowna


Neljä perusohjetta Twitterissä viestimiselle


Seppo Honkanen

Kirjoittaja on Suomen museoliiton viestintäpäällikkö.
Hänet löytää Twitteristä tunnuksella @honkanen

Apusta tai idealismia pahempaa ei olekaan

Kolumnistin on helppo kerätä Facebook-tykkäyksiä, jotka ovat suosion korkein aste, kunhan hän muistaa valita puolensa.

1. Intelligentsia

Älymystöksi itsensä ylentäneen kulttuuriväen suosiota etsivä kolumnisti muistaa vaatia yhteiskunnalta lisää rahaa opiskelijoille, lapsille, nuorille, vanhoille, sairaille, terveille ja ihan ylipäätään kaikille, joilla on hyviä tavoitteita kuten kulttuuriprojekteja, ja kenelläpä meistä ei olisi.

Hän korostaa yksityisautoilun, tehotuotannon ja finanssikapitalismin turmiollisuutta viitaten soijamaitoon ja ekologisesti valmistetuissa kukkaruukuissa itse viljeltyihin yrtteihin kytkien kaiken ilmastonmuutoksen kautta ihmiskauppaan. Sivuhuomautuksena hän vinkkaa voimauttavasta iPad-sovelluksesta, josta hän kuuli ryhmältä parhaita joogaystäviään juodessaan lounaaksi kehoa puhdistavaa luomusmoothieta.

Suunnitelmia teistä, tunneleista, jäähalleista, kaivoksista, tehtaista ja muista infrastruktuurin kaltaisista kovista arvoista hän vastustaa, kuten hän vastustaa myös tunturi- ja saaristomaisemia pilaamaan rakennettavia tuulivoimaloita. Vesivoimaloitakin hän tarvittaessa vastustaa, sillä nehän pilaavat hienoa suomalaista koskiluontoa. Eniten hän kuitenkin vastustaa kaiken tuhansiksi vuosiksi pilaavaa kolmiyhteyttä: ydinvoimaloita, Björn Wahlroosia ja Matti Apusta.

Vallatuista taloista tehtäviä vapaan, yhdenvertaisen ja esteettömän performanssitoiminnan sosiaalitiloja kolumnisti sen sijaan kannattaa: niitä voisi hänen mielestään käyttää esimerkiksi monikulttuuristen queer-iltamien järjestämiseen. Kun vielä jotenkin kytkee tämän kaiken kehitysapuun, naisten euroon, joka on 80 senttiä, kolmannen maailman ongelmiin ja väkivaltaisiin heteronormatiivisiin suomalaisiin miehiin, kolumnisti on kirjoittanut erinomaisen analyysin.

Lisäpisteitä hän voi saada, jos hän havaitsee kaupungin keskustassa sijaitsevalle maatilatorille pyöräillessään tisseistä kiinnostuneita miehiä, joilla on viikset muulloinkin kuin marraskuussa, ja se vasta paha asia onkin, vaikka marraskuussa se on tietysti hyvä asia ja senhän kaikki hyvät ihmiset tietävät.

2. Hillitysti charmikkaat

Pinkkipaitaisten bisnessuorittajien, piikkikoroilla sipsuttavien kampaamotuotteiden ja muiden hillittyä porvarillista charmia henkivien joukkoon tahtova kolumnisti vaatii pikaisia yksityistämisprojekteja, jotka tuovat yhteiskuntaan uutta fantastista dynamiikkaa, koska markkinat mittaavat kaikelle oikean arvon. Vastaväitteet ovat turhaa muutosvastarintaa, tai pahinta kaikesta – idealismia.

Hän muistaa korostaa itse kirjoittavansa vain pragmaattisia tosiasioita talouskasvusta, julkisen sektorin tehottomuudesta, eläkeiän korottamisesta, velasta ja rahasta. Onhan aukottomasti todistettu, että jos yhteiskunta ei kierouttaisi markkinamekanismeja, pompahtaisivat talousviisarit heti ylöspäin.

Yritteliäät kansalaiset eivät tarvitse yhteiskuntaa häiritsemään elämäänsä, sillä jokainen meistä on oman onnensa seppä ja siihen onneen ei pidä kenenkään sekaantua, mutta kaiken maailman roskaväki kyllä tarvitsee kuria ja järjestystä.

Palkankorotuksia, ympäristöaktivisteja, ammattiyhdistyksiä, verotusta, ruuhkamaksuja, rahoitusmarkkinoiden säätelyä, kasvissyöntiä, vapaita kanoja ja humanitaarisen maahanmuuton aiheuttamia kustannuksia hän vastustaa kytkien kaiken Neuvostoliittoon, joka on täydellinen todiste siitä, että jokainen vasemmalle vivahtava näkemys on iankaikkisesti todistettu vääräksi, mutta sen sijaan ilmastonmuutosta ei ole todistettu oikeaksi.

Hänen mielestään yhteiskunnan ei pidä tukea taiteilijoita, teattereita, museoita tai muuta tappiollista toimintaa, sillä jos ihmiset ihan oikeasti tällaisia palveluja tahtovat, he kyllä ovat valmiit maksamaan niistä käyvän markkinahinnan. Erityisen väärin on jakaa vastikkeetonta työttömyyskorvausta tai opintotukea terveille aikuisille, jotka voisivat aivan hyvin kaivaa ojaa tai lakaista katuja, sillä työtä meidän kaikkien on tehtävä tai omin rahoin miljoonamme tienattava.

Kolumnin lopussa hänen pitää vielä muistaa mainita, että Suomi on kuitenkin edelleen hyvinvointivaltio, johon pitäisi nyt saada myönteistä yhteishenkeä valittamisen sijaan: kun nyt vaan perkele puhaltaisitte tähän meidän yhteiseen hiileen, loppuisivat teiltäkin ongelmat ja pääsisitte töihin.

Seppo Honkanen

Teksti on julkaistu pääkirjoituksena Aviisissa 15/2012. 

Museoliiton viestintäpäälliköksi Seppo Honkanen

Suomen museoliiton tiedote myös blogimerkintänä.

– – – –

Suomen museoliiton viestintäpäälliköksi on valittu Tampereen ylioppilaslehden Aviisin päätoimittaja Seppo Honkanen, 33.

”Hieman haikein mielin lähden nykyisestä työpaikastani, jossa olen viihtynyt hyvin. Mutta on hienoa päästä puhumaan suomalaisten museoiden puolesta.”

Honkanen on opiskellut Tampereen yliopistossa valtio-oppia ja tiedotusoppia. Hän on työskennellyt paitsi toimittajana, myös graafikkona ja valokuvaajana sekä toteuttanut internet-sivuja.

Museoliiton jäseninä on 196 suomalaista taide-, tiede- ja kulttuurihistoriallista museota. Toiminnan piirissä on lähes 400 museokohdetta. Museot istuvat Honkasen mukaan kiehtovan aarrearkun päällä:

”Meidän on koetettava viestiä museoiden tarjoamista elämyksistä ja oppimismahdollisuuksista aiempaa laajemmalle yleisölle. Museot ovat muuttuneet, mutta mielikuvat pölyisistä vitriineistä ovat yllättävän sitkeitä.”

Hän tahtoo kehittää Museoliiton viestintää vastaamaan muuttuvan median tarpeita.

”Sosiaalisen ja mobiilin median rooli ihmisten arjessa kasvaa jatkuvasti. Museoidenkin on näyttävä siellä, missä ihmiset ovat.”

Honkanen aloittaa viestintäpäällikön tehtävässä 7. tammikuuta.

”Ensitöikseni tahdon istua kuuntelemaan museoalan ammattilaisia. Minulla on paljon opittavaa.”

 

D-vitamiini: syö pillereitä pimeällä

Miksi pillereitä kannattaa syödä pimeällä eli kaikki mitä sinun pitäisi tietää D-vitamiinista

Tiedotusvälineet ovat toistaneet kuorossa otsikkoa, jonka mukaan D-vitamiini ei auta ehkäisemään flunssaa. Älkää uskoko Helsingin Sanomiin, älkääkä edes Yleisradioon: laajasti levinnyt tutkimusuutinen johtaa harhaan.

D-vitamiinilisä auttaa lukuisten tutkimusten mukaan ehkäisemään flunssia, infektioita ja monia sairauksia – silloin jos vitamiinista on muuten puutosta. Ja puutosta meillä suomalaisilla todella on.

Lähes jokainen Suomessa asuva kärsii pimeään vuodenaikaan liian alhaisista D-vitamiinitasoista. Selitys on yksinkertainen: D-vitamiinia muodostuu iholla auringon UVB-säteiden ansiosta. Suomi sijaitsee niin pohjoisessa, että täällä D-vitamiinia saa ainoastaan kesällä auringon ollessa korkeimmillaan.

Purkista naposteltu vitamiini ehkäisee flunssaa ja muita infektioita, koska se nostaa immuniteettisuojan toiminnan kannalta merkittävän  D-vitamiinin (kolekalsiferoli) tason verenkierrossa lähemmäksi optimaalista. Pimeään vuodenaikaan esiintyvät flunssa-aallot johtuvat todennäköisesti siitä, että silloin D-vitamiinitasomme  ovat alhaisimmillaan: immuniteettijärjestelmämme ei toimi täydellä teholla ja taudinaiheuttajat pääsevät leviämään.

Tokiolaisessa Jikei University School of Medicinessa tehdyssä tutkimuksessa selvitettiin D-vitamiinilisien vaikutuksia kausi-influenssan esiintymisessä koululaisilla. Vain kymmenesosa 30 mikrogrammaa päivässä D3-vitamiinia saaneista lapsista sairastui influenssaan, kun taas plaseboryhmässä sairastuvuus oli kaksi kertaa suurempi.

Yalen yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan riittävän korkea (>95 nmol/l) D-vitamiinipitoisuus  verenkierrossa ehkäisee puolet flunssista alhaisiin pitoisuuksiin verrattuna.

Korkeat D-vitamiinitasot liittyivät tutkimuksen mukaan myös nopeampaan toipumiseen. Korkeiden pitoisuuksien ryhmässä flunssa kesti keskimäärin kaksi päivää, muilla peräti yhdeksän päivää.

”Tulokset osoittivat, että vastustuskyky flunssia vastaan kasvaa sitä mukaa kun D-vitamiinipitoisuus verenkierrossa nousee. Kuitenkin 95 nmol/l D-vitamiinia verenkierrossa näyttää olevan raja, jonka jälkeen vitamiinimäärän lisääntyessä vastustuskyky flunssaa kohtaan ei enää kasva”, tulkitsee tohtori Matti Tolonen.

Mutta entä se Hesarin, Ylen ja monien muiden tiedotusvälineiden näkyvästi uutisoima flunssatutkimus?

Hämmästyttävän paljon huomiota saanut tutkimus tehtiin  Uudessa-Seelannissa. Siinä koehenkilöille annettiin valtavia kerta-annoksia D-vitamiinia: aluksi kaksi kertaa 200 000IU (5 000 ug!), sen jälkeen kuukauden välein 100 000IU (2 500 ug) kerralla. Yleensä D-vitamiinilisää kehotetaan nauttimaan tasaisena, maltillisena annoksena (esim. 50 ug) vuorokaudessa. Mutta suuret kerta-annokset eivät ole tutkimuksesta tehtyjen otsikoiden varsinainen ongelma.

Uusi-Seelanti sijaitsee yhtä lähellä päiväntasaajaa kuin Espanja.  Helsingissä kesällä UVB-indeksi nousee korkeimmillaan kuuteen, Aucklandissa peräti kolmeentoista. Sen vuoksi tutkimukseen osallistuneiden uusiseelantilaisten keskimääriset D-vitamiinitasot olivat jo tutkimuksen alkaessa  – ennen ensimmäistäkään vitamiinilisää – varsin korkeat (72 nmol/l).  Suomalaisilla D-vitamiinitasot nousevat yhtä korkealle ainoastaan keskikesällä. Ei Suomessakaan kesällä flunssa-aaltoja esiinny.

Kausiflunssia sairastetaan Suomessa pääasiassa pimeään vuodenaikaan, jolloin väestön D-vitamiinitasot romahtavat tasolle 10-30 nmol/l . Uusiseelantilaisesta tutkimuksesta voidaan päätellä, että kun D-vitamiinimäärä verenkierrossa ylittää riittävän korkean tason, ylimääräisistä D-vitamiinin mega-annoksista ei ole flunssan ehkäisyssä lisähyötyä.

Uusiseelantilaisten tai espanjalaisen ei välttämättä kannata syödä D-vitamiinipillereitä flunssalääkkeeksi, mutta puutoksesta kärsivien suomalaisten kannattaa. Oikea otsikko laajasti uutisoidulle tutkimustulokselle voisi olla:

”Ylimääräinen D-vitamiini ei anna lisäsuojaa flunssaa vastaan, jos D-vitamiinitasot ovat valmiiksi riittävän korkeat”

Mutta koska se ei olisi kovin raflaava, ja vaatisi perehtymistä, toimittajat laativat harhaanjohtavia otsikoita. Kysymys on myös sähköisen median toimintalogiikasta: uutiset kopioidaan nopeasti julkaisusta toiseen ilman suurempaa pohdintaa.

Onko D-vitamiini siis ihmelääke?

Me trooppiset eläimet olemme pimeään vuodenaikaan puutteessa

Alhaisten D-vitamiinitasojen korjaaminen auttaa immuniteettijärjestelmää toimimaan tehokkaasti, mutta myös D-vitamiinia napostellut saattaa maata kuumeessa sängyn pohjalla.

Täydellistä immuniteettisuojaa D-vitamiini ei takaa: se vain auttaa palauttamaan puutostilan vuoksi alentuneen immuniteettisuojan ”normaaliksi”.  Esimerkiksi brittiläisen tutkimuksen mukaan hengitystieinfektioiden määrä ja D-vitamiinitasot ovat lineaarisessa suhteessa.

Mutta flunssat eivät  ole ainoa asia, joihin D-vitamiinitasojen korjaaminen luultavasti tepsii. Riittävän D-vitamiinitason oletetaan  ennaltaehkäisevän esimerkiksi kroonisia sairauksiasyöpiä, sydän- ja verenkiertoelimistön sairauksia, diabetesta ja MS-tautia sekä vaikuttavan posiitivisesti mielialaan, vireystilaan ja lihasten suorituskykyyn.

Lukuisat D-vitamiiniin liitetyt terveysväitteet saattavat kuulostaa hiukan liian hyviltä ollakseen totta. Eivät ne totta olekaan, mikäli erehtyy kuvittelemaan, että D-vitamiini taikaiskusta estää sairastumasta. Ihmelääkettä D-vitamiini ei ole.  Sen sijaan optimaaliset D-vitamiinitasot todennäköisesti pienentävät riskiä sairastua moniin eri sairauksiin verrattuna siihen, että henkilö kärsisi D-vitamiinin puutoksesta – kuten enemmistö suomalaisista kärsii.

D-vitamiinin merkitys on helpompi ymmärtää, kun tiedostaa ihmisen olevan evolutiivisesti trooppinen eläin. Elimistömme on kehittynyt toimimaan olosuhteissa, joissa tarjolla on sopivia annoksia auringon UVB-säteitä. Niiden ansiosta ihollamme syntyy reaktio, jonka ansiosta muodostuu kolekalsiferolia eli D3-vitamiinia.

Alhaisten D-vitamiinitasojen kanssa voimme toki sinnitellä pitkään – vaikkapa pimeässä Suomessa – mutta elimistömme ei toimi optimaalisesti: sairastumme helpommin.

D-vitamiinin maksassa valmistuvaa varastomuotoa kutsutaan kalsidioliksi. Runsas UVB-valon saanti (arkikielellä voimakas kesäaurinko paljaalle iholle) kohottaa kalsidiolin tasolle 100–200 nmol/l muutaman viikon aikana. Auringossa ei missään tapauksessa kannata polttaa ihoaan, vaan lyhyet altistumiset riittävät.

”Omaa terveyttään turvaavan on hyvä pyrkiä kalsidiolin tasoon, jonka luonto auringosta tuottaa (100–200 nmol/l)”, todetaan myös suomalaisen  lääkärikirja Duodecimin artikkelissa.  Ongelma on juuri siinä, että suomalaiset saavuttavat kesäkuukausinakin yleensä vain 75 nmol:n tason, talvella tasot romahtavat. Suomessa vasta alle 17.5 nmol/l olevaa kalsidiolipitoisuutta on perinteisesti pidetty virallisena merkkinä D-vitamiinin puutoksesta.

Käytännössä kaikkien suomalaisten pitäisi syödä pimeään vuodenaikaan ainakin 50uG sisältäviä D-vitamiinipillereitä päivittäin, jotta kalsidiolitaso pysyisi talvellakin edes lähes 100 nmol/l:ssa.  Se (tai hieman suurempi määrä) on nykykäsityksen mukaan optimaalinen taso, jonka ylittäminen ei tuottane merkittäviä lisähyötyjä.

Jatkuvasta, pitkäaikaisesta ko. tason ylityksestä (>140 nmol/l) saattaa tanskalaistutkimuksen mukaan olla jopa haittoja.

(Liitteenä olevassa kuvassa vertaillaan suomalais- ja amerikkalaismiesten keskimääräisiä kalsidolitasoja. Löydetty verkosta, lähde ei tiedossa.)

Verkosta löytyvä graafi kalsidolitasoista, lähde epäselvä

Jopa Unkarissa, joka sijaitsee Suomea paljon etelämpänä, vakavaa D-vitamiinin puutetta potee tutkimuksen mukaan 12 prosenttia ja kohtalaista puutetta 72 prosenttia väestöstä.

Vastaavia puutoksia on havaittu Unkariakin eteläisemmistä maista. Esimerkiksi Lähi-Idässä naiset kärsivät kroonisesta D-vitamiinin puutteesta peittävästä pukeutumisesta johtuen.

Kertaus: Kärsimme D-vitamiinin puutoksesta suurimman osan vuotta, joten purkista syödyt D-vitamiinipillerit voivat aiheuttaa merkittäviä hyötyä. Ne korjaavat ”puutostauteja” palauttamalla D-vitamiiniarvon ”luonnolliseksi”.

Suuren tieteellisen kiinnostuksen kohde

D-vitamiinia tutkitaan vilkkaasti kaikkialla maailmassa

– Time-lehti julisti jo vuonna 2007 D-vitamiinin saannin ja vaikutuksien selvittämisen yhdeksi lääketieteen tärkeimmistä tutkimuskohteista. Monet tutkijat pitävät D-vitamiinin merkityksen aliarviointia eräänä pahimmista virhearvioista, joihin länsimainen lääketiede on menneinä vuosikymmeninä sortunut.

– D-vitamiinin monipuolinen merkitys ymmärrettiin laajasti vasta 1990-luvun lopulla. Sen havaittiin olevan vitamiinin sijasta hormoni, joten D-vitamiinia alettiin tutkia ei-vitamiinina. Muuttuneen käsityksen ansiosta D3-vitamiinille (kolekalsiferoli)  löydettiin lukuisia uusia vaikutusmekanismeja ja -kohteita.

– Aihetta tutkitaan vilkkaasti eri puolilla maailmaa. Pelkästään USA:n kansalliskirjaston lääketieteellisestä PubMed-tietokannasta löytyy yli 56 000 viitettä D-vitamiinitutkimuksiin. Itä-Suomen yliopistossakin on käynnissä laaja D-vitamiinitutkimus.

Lukuisia terveysvaikutuksia

Hyvä D-vitamiinitaso saattaa pelastaa monelta pahalta

– Lähes kaikissa elimistömme soluissa on D-vitamiinireseptoreita. Yleisimpiä syöpiä, autoimmuunitauteja, infektioita sekä sydän- ja verisuonisairauksia esiintyy enemmän niillä, joilla on D-vitamiinin puutos.

–  D-vitamiinin oletetaan ehkäisevän lukuisia kroonisia sairauksia (esimerkiksi syöpiä ja sydän- ja verenkiertoelimistön sairauksia, diabetesta ja MS-tautia). Se myös saattaa vähentää jo puhjenneiden sairauksien oireita.

– Tutkimustuloksia D-vitamiinin ja eri sairauksien välisistä yhteyksistä listaavat innokkaasti esimerkiksi Vitamin D Council ja  Vitamin D Wiki -sivusto. Lääketieteellistä tutkimusdataa voi jokainen kiinnostunut (tai liian yltiöpäisiä väitteitä epäilevä) helposti kaivaa myös suoraan USA:n kansalliskirjaston ylläpitämästä PubMed -arkistosta.

Hajanaisia huomioita D-vitamiinin merkityksestä

– D-vitamiini ei oikeastaan ole vitamiini, vaan hormoni, joka vaikuttaa satojen geenien toimintaan ja solujen erilaistumiseen.

– D-vitamiini helpottaa lihaskunnon kehittämistä ja ylläpitoa auttaen lisäämään lihassolujen määrää ja kokoa. Optimaaliset tasot auttavat tutkimusten mukaan myös parantamaan tasapainoa ja ehkäisemään vanhusten kaatumisia.

– D-vitamiini vahvistaa luustoa vaikuttamalla luuston rakenteeseen ja mineraalien imeytymiseen. Luustovaikutukset ja riisitaudin esto ovat perinteisesti tunnetuimpia D-vitamiinin hyötyjä.

– D-vitamiini parantaa immuniteettisuojaa. Saa elimistön muodostamaan tehokkaasti vasta-aineita erilaisia taudinaiheuttajia vastaan. Se toimii myös anti-inflammatorisesti eli tulehdusta vähentävästi.

– D-vitamiini vaikuttanee myös aivotoimintaan: esimerkiksi mielialaan ja oppimiskykyyn. Se auttaa myös vanhenevia aivoja säilymään toimintakykyisinä. Masennuksen ja muiden mielenterveysongelmien hoidossakin riittävä d-vitamiinimäärä voi olla hyödyllinen lisä. Kaamosmasennuksen syntyyn vaikuttaa luultavasti näkyvän valon ohella UVB-säteiden puutteen aiheuttama D-vitamiinitasojen lasku.

– D-vitamiini saattaa vähentää kipua itsenäisesti ja lääkkeiden tehoa parantaen.

– Eikä siinä vielä kaikki: D-vitamiini saattaa lisätä myös seksihaluja, sillä korkeat D-vitamiinitasot parantavat testosteronituotantoa. ”Itävaltalaistutkimus osoitti, että auringonvalosta saatava D-vitamiini nostaa miehen testosteronitasoa. Testosteronin määrä vaikuttaa seksuaaliseen haluun niin miehillä kuin naisilla. Korkeimmat testosteronitasot mitattiin elokuussa. Miehillä, joilla oli paljon D-vitamiinia verilitrassa, oli muita miehiä huomattavasti korkeampi testosteronitaso”, kertoo MTV3.fi.

– European Journal of Clinical Nutrition -lehdessä julkaistun tohtori William B. Grantin tutkimuksen mukaan veren D-vitamiinin pitoisuuden nosto on kustannustehokkain tapa vähentää ennenaikaista kuolemaa. D-vitamiinin pitoisuuden nosto 54:stä 110 nanomooliin litrassa (nmol/l) lisäisi oletettavissa olevaa elinaikaa kahdella vuodella. Suomalaiset viranomaiset pitävät veren pitoisuutta 50 nmol/l riittävänä kaikille.

Mistä sitä saa? Paljonko D-vitamiinia kannattaisi syödä? 

Liika on liikaa, mutta yleensä sitä syödään liian vähän

– D3-vitamiinia muodostuu iholla auringon UVB-säteilyn vaikutuksesta. Suomessakin kesällä, keskipäivän auringossa, iho tuottaa jopa  250 uG vitamiinia puolessa tunnissa. Koska Suomi sijaitsee kaukana päiväntasaajalta, D-vitamiinin luonnolliseen tuottamiseen tarvittava määrä UVB-säteitä ylittyy ainoastaan kesällä. Kesälläkään D-vitamiinia ei muodostu, ellei vietä aikaa auringossa keskellä päivää (jolloin aurinko paistaa riittävän korkealta).

– HUOM. Kirkasvalolamppu tai syysaurinko eivät auta tuottamaan D-vitamiinia, sillä niiden valo ei sisällä UVB-säteitä.  Solariumissakaan ei yleensä muodostu D-vitamiinia, koska solariumlamput tuottavat vain UVA-säteitä. Joissakin uusissa solariumeissa on myös UVB-säteitä tuottavia lamppuja.

(Kirkasvalohoito vaikuttaa piristävästi ja ehkäisee kaamosmasennusta, koska näkyvän valon määrä säätelee esimerkiksi melatoniini-hormonin tasoja.)

– D-vitamiinia saadaan vähäisiä määriä myös ruoasta (esim. rasvaisesta kalasta), mutta Suomessa asuvalla on käytännössä vain kaksi mahdollisuutta turvata riittävä D-vitamiinin saanti talvella: aurinkomatkat lähemmäs päiväntasaajaa tai pillereiden syönti purkista.

– Tummapigmenttinen iho tuottaa D-vitamiinia vaaleaa ihoa heikommin, joten pohjoisessa asuvien tummaihoisten pitäisi huolehtia riittävästä D-vitamiininsaannista erityisen huolellisesti.

– Suomessa toistaiseksi ylin suositeltu päivittäinen määrä purkki-D:ta on 50 uG. Maailmalla on ehdotettu saantisuosituksiksi 50 uG:sta jopa 250 uG:aan vuorokaudessa. EU:n elintarviketurvallisuuselin on jo korottanut D-vitamiinin turvallisen päiväannoksen ylärajan 100 mikrogrammaan (uG). Suomalaiset viranomaiset seurannevat perässä.

– Suomalaisissakin apteekeissa on alettu myymään D3-vitamiinikapseleita, joissa on 100uG (mikrogrammaa) per kapseli. Kansainvälisinä mittayksiköinä se vastaa 4000IU:ta. Halvalla – ja täysin laillisesti – vitamiinia voi tilata esimerkiksi suositusta amerikkalaisesta verkkokaupasta iHerb.com:sta. Siellä myydään jopa 10 000IU eli 250uG sisältäviä kapseleita.

Etenkin pienikokoisille aikuisille 50uG päivässä (esim. lokakuu-toukokuu) riittänee. Se on suomalaisten viranomaisten konsensuksen mukaisen varovaisen saantisuosituksenkin rajoissa. Jatkuvassa käytössä  ei kannattane ylittää ainakaan 125uG:ta D-vitamiinia per vuorokausi.  (Suomalaisten viranomaisten määrittämät ympärivuotiset saantisuositukset tällä hetkellä.)

– Ravintobloggari Christer Sundqvistin kokoama taulukko D-vitamiiniannoksen, henkilön painon ja veren kalsidiolitasojen suhteestavoi auttaa sopivan annoksen määrittelyssä.

– Apteekissa kannattaa olla tarkkana: hyllyssä on myös pillereitä, joissa D-vitamiinia on vain 5-10uG. Niitä ei kannata ostaa, ellei halua maksaa turhista täyteaineista.

Entä yliannostus?

D-vitamiinimyrkytys vaatii todellista ponnistelua

Bostonissa arviolta 33 000 kuluttajaa altistui viiden ja puolen vuoden ajan maidolle, jossa oli D-vitamiinia litraa kohden yli satakertainen määrä normaalisaantiin verrattuna. Jotkut innokkaat maidonjuojat sairastuivat. Yleisimpiä myrkytysoireita olivat ruokahaluttomuus, laihtuminen, yleinen heikkous, sekavuus, oksentelu ja nestevajaus.

”Laboratoriotutkimuksissa sairastuneiden veren kalsiumarvot ylittivät normaalin ja veren D-vitamiinin (kalsidiolin) pitoisuudet olivat hyvin suuret (keskimäärin 560 nmol/l)”, kerrotaan Terveyskirjaston artikkelissa.

Ylipäätään raportteja D-vitamiinimyrkytyksistä on vähän.  ”Jopa vuoden tarvetta vastaavat kerta-annokset eivät ole aiheuttaneet myrkytysoireita”, kirjoittaa professori Ilari Paakkari lääketieteellisessä Duodecim-aikakauskirjassa.

”Aikuisilla ei ole osoitettu toksisuutta, kun D-vitamiinin pitkäaikainen päiväsaanti on ollut 250 µg:n tasolla. Sattumoisin noin 250 µg on D-vitamiinin määrä, jonka iho tuottaa auringon UVB-säteiden kerta-altistuksen aikana”, hän jatkaa.

”Yksittäisen ravintotekijän lääkkeellinen liika-anto ei ole terveellistä kuten suomalainen beetakaroteenitutkimus osoitti. D-vitamiinin lisäanto ei kuitenkaan ole liika-antoa vaan luonnon suunnitteleman tarpeen täydentämistä pimeässä pohjolassa”, professori Paakari toteaa.

Kohtuus on kuitenkin syytä säilyttää myös tässä asiassa.

Vaikka D-vitamiinimyrkytyksen saaminen on erittäin hankalaa, liikaa ei kannata ahmia edes D-vitamiinia. Hyvin korkeaksi nouseva veren kalsidiolitaso ei tarjoa ylimääräistä terveyshyötyä. Haittaa siitä saattaa olla.

Tiede-lehden keskustelupalstalla on yli 500 sivua lainehtivaa keskustelua D-vitamiinin merkityksestä.

Seppo Honkanen

Ryhdyin kirjoittamaan aiheesta, koska HS.fi:sta lukemani harhaanjohtava D-vitamiiniuutinen tuntui vaativan täsmennystä. Lyhyt blogimerkintä laajeni pitkäksi paketiksi, koska aihe vei kirjoittajalta koko käden. 

Mitä faktoihin tulee: Poliitikkoja lainaten, kirjoitan niin totta kuin osaan. Teksti on parhaassa tarkoituksessa kirjoitettu maallikon näkemys, joka perustuu usean vuoden aikana eri lähteistä ja asiantuntijoiden kanssa käydyistä keskusteluista poimittuun informaatioon. Kiinnostuin D-vitamiinista ensimmäisen kerran vuonna 2009, kun kirjoitin aiheesta artikkelin Aviisiin.

Yökukkujat, polttakaa herätyskellonne

Pirteä aamuihminen pinkaisee kymmenen kilometrin juoksulenkille aamukuudelta. Hän ei käsitä, miksi jotkut viitsivät maata vielä kahdeksalta. Nukkuviltahan menevät hyvät aamut hukkaan.

Eivät mene! Ne menevät nukkumiseen, ja nukkuminen on kuin rahaa pankkiin laittaisi. Miksi aamut olisivat arvokkaampia hetkiä kuin yöt?

 

”Hei sinä yökukkuja: Jopa sinusta voi tulla pirteä aamuihminen. Näillä vinkeillä parannat aamujesi energiatasoa huomattavasti”, neuvoo MTV3.fi.

En tiedä, miksi minun pitäisi olla pirteä aamuihminen. Lehmät pitää lypsää aamuvarhaisella, mutta harvalla meistä on navetta. Minä en vaadi aamuihmisiä valvomaan pitkään, joten älkööt hekään vaatiko minua nousemaan kukonlaulun aikaan siksi, että heille se sopii.

Jos koettaisin esittää aamuihmistä, taistelisin synnynnäistä rytmiäni eli kronotyyppiä vastaan. Jotakuinkin puolet ihmisistä on aamuvirkeitä, puolet iltavirkeitä. Unitutkija Mikael Sallisen mukaan joka viides meistä on voimakkaasti aamu- tai iltatyyppinen.

Tutkimusten mukaan aamuihmiset ovat usein optimistisia, oma-aloitteisia ja tunnollisia. Heidän väitetään pärjäävän työurallaan yökukkujia paremmin. Meitä yökukkujia lohduttanee se, että meidän sanotaan olevan luovempia, älykkäämpiä ja ulospäinsuuntautuneempia.

 

Sähkövalo on ollut käytössä yli sata, verkkokin pian parikymmentä vuotta, mutta ajatukset ja arvokäsitykset sopeutuvat tekniikkaa hitaammin. Edelleen kuvitellaan, että kunnon ihmiset nousevat aikaisin. Aamu-unisuus ja iltavirkeys liitetään laiskotteluun, kun taas aamuvirkkuja pidetään tehokkaina.

Maaseudulla asuvat sukulaiseni heräävät laittamaan valot päälle aamuviideltä. Sen jälkeen he palaavat takaisin nukkumaan. Valot pitää laittaa, koska muuten naapurit huomaavat, että ”talossa laiskotellaan”.

Yhteiskunta pakottaa myös kaupunkilaiset laahustamaan pulpettiensa taakse aamuvarhaisella. Jopa yliopiston työntekijöiden oletetaan saapuvan kököttämään kammioihinsa viimeistään kello 9.30. Se on aamuvirkeän mielestä hirvittävän myöhään, mutta yökukkujan mielestä sekin saattaa olla turhan aikaisin. Yhteiskunnan rytmi on aamuihmisten sisäisen kellon mukainen, joten he harvoin hahmottavat asiassa mitään ongelmaa.

Väärään rytmiin pakottaminen ei ole edes elinkeinoelämän näkökulmasta järkevää. Jos ihminen joutuu toimimaan täysin vastoin luontaista rytmiään, hänestä ei saa parhaita tehoja irti. Väsymys ja univaje vaikuttavat eniten monimutkaisiin älyllisiin toimintoihin, kuten loogiseen päättelyyn ja suunnitteluun. Väsyneenä myös tarkkaavaisuus, keskittymiskyky ja työmotivaatio heikkenevät nopeasti.

Tärkeintä kai on se, mitä saa aikaan – ei se, mihin vuorokaudenaikaan on valveilla. Miksi ihmeessä ajatustyötä pitäisi tehdä juuri aamulla?

 

Yökukkujat, nouskaa kapinaan. Unohtakaa sosiaalinen teatteri. Polttakaa kaikki kolme herätyskelloanne, jos suinkin voitte.

Hitaasta heräämisestä ei tarvitse tuntea syyllisyyttä, sillä myös keskiyöllä voi mennä juoksulenkille. Tarvittaessa suorituksella voi kehuskella iltayhdeksältä nukahtaneelle pirteälle aamuihmiselle.

Seppo Honkanen

Rooma on Tampereen naapurikaupunki

Lentokoneesta katsottuna Suomi on maailman laidalla oleva metsä, jossa sijaitsee monta järveä, muutama peltokaistale ja jokunen haja-asutusalue. Puhe tonttipulasta on pelkkä hallinnollinen vitsi.

Siitä huolimatta Rooma on Tampereen naapurikaupunki. Roomaan pääsee Tampereelta nopeammin ja halvemmalla kuin Rovaniemelle. Junamatka Helsinkiin saattaa tulla kalliimmaksi kuin lentäminen Saksaan.

 

”Tampereella on kansainvälinen lentokenttä ja esimerkiksi Shanghain alueella on noin 25 miljoonaa ihmistä. Sieltä voisi tulla joka päivä kaksi lentokoneellista Angry Birds -turisteja Pirkanmaalle”, maalaili Rovion edustajaHarri Koponen Aamulehdessä. Hänen mukaansa Suomessa ajatellaan liian pienesti.

Minä väitän, että suomalaisten ongelma ei ole ajattelun pienuus, vaan se, että emme ymmärrä arvostaa oikeita vahvuuksiamme. Sen sijaan koetamme apinoida asioita, joiden apinoimiseen Suomessa on aivan liian vähän ihmisiä ja tuhatvuotista historiaa. Tampere ei ole eurooppalainen kulttuurimetropoli, eikä ole Helsinkikään.

Älkää käsittäkö väärin. Tottahan vaikkapa Angry Birds -alue Särkänniemessä on kelpo idea. Huvipuisto saanee sijoittamansa rahat korkojen kera takaisin ennen kuin vihaisten lintujen maine lopahtaa. Ylävitonen sille, että Särkänniemi sai huomiota jopa jenkkimediassa. 

Mutta luulenpa silti, että Koposella on syytä riemuun, jos koko Kiinasta saapuu edes kaksi koneellista huvipuistoturisteja kesässä niiden parin lintuhärvelin perässä. Eikä se Tampereen muumimuseokaan varsinainen vetonaula ole.

 

Suomesta jättimäisiä huvittelukeskuksia ja sykkivää kaupunkikulttuuria etsimään lähtenyt pettyy yhtä varmasti kuin Dubaihin laskettelemaan erehtynyt – vaikka sieltä löytyykin yksi kylmähalliin rakennettu sisänyppylä. 

Suomeen kannattaa tulla toisenlaisista syistä. Täällä on metsiä, järviä, mäkiä ja saaria. Täältä löytää hiljaisuutta, suoraviivaisuutta, kylmyyttä ja tasaista luotettavuutta. Kukaan kolmesta horisontissa vilahtavasta ihmisestä ei tunge kenenkään iholle, paitsi aamuyöllä baarissa.

Suomen kannattaisikin profiloitua hiljaisuuden tyyssijana: paikkana, jonne voi lennähtää rauhoittumaan hektisen maailman humusta. Täällä turisti voi möllöttää omissa oloissaan haja-asutusalueella järven rannalla kaupungin keskustassa. 

Meillä riittää hyödykettä nimeltä henkilökohtainen tila. Se vasta onkin eksoottista esimerkiksi shanghailaisille.

Seppo Honkanen