Museoliiton viestintäpäälliköksi Seppo Honkanen

Suomen museoliiton tiedote myös blogimerkintänä.

– – – –

Suomen museoliiton viestintäpäälliköksi on valittu Tampereen ylioppilaslehden Aviisin päätoimittaja Seppo Honkanen, 33.

”Hieman haikein mielin lähden nykyisestä työpaikastani, jossa olen viihtynyt hyvin. Mutta on hienoa päästä puhumaan suomalaisten museoiden puolesta.”

Honkanen on opiskellut Tampereen yliopistossa valtio-oppia ja tiedotusoppia. Hän on työskennellyt paitsi toimittajana, myös graafikkona ja valokuvaajana sekä toteuttanut internet-sivuja.

Museoliiton jäseninä on 196 suomalaista taide-, tiede- ja kulttuurihistoriallista museota. Toiminnan piirissä on lähes 400 museokohdetta. Museot istuvat Honkasen mukaan kiehtovan aarrearkun päällä:

”Meidän on koetettava viestiä museoiden tarjoamista elämyksistä ja oppimismahdollisuuksista aiempaa laajemmalle yleisölle. Museot ovat muuttuneet, mutta mielikuvat pölyisistä vitriineistä ovat yllättävän sitkeitä.”

Hän tahtoo kehittää Museoliiton viestintää vastaamaan muuttuvan median tarpeita.

”Sosiaalisen ja mobiilin median rooli ihmisten arjessa kasvaa jatkuvasti. Museoidenkin on näyttävä siellä, missä ihmiset ovat.”

Honkanen aloittaa viestintäpäällikön tehtävässä 7. tammikuuta.

”Ensitöikseni tahdon istua kuuntelemaan museoalan ammattilaisia. Minulla on paljon opittavaa.”

 

D-vitamiini: syö pillereitä pimeällä

Miksi pillereitä kannattaa syödä pimeällä eli kaikki mitä sinun pitäisi tietää D-vitamiinista

Tiedotusvälineet ovat toistaneet kuorossa otsikkoa, jonka mukaan D-vitamiini ei auta ehkäisemään flunssaa. Älkää uskoko Helsingin Sanomiin, älkääkä edes Yleisradioon: laajasti levinnyt tutkimusuutinen johtaa harhaan.

D-vitamiinilisä auttaa lukuisten tutkimusten mukaan ehkäisemään flunssia, infektioita ja monia sairauksia – silloin jos vitamiinista on muuten puutosta. Ja puutosta meillä suomalaisilla todella on.

Lähes jokainen Suomessa asuva kärsii pimeään vuodenaikaan liian alhaisista D-vitamiinitasoista. Selitys on yksinkertainen: D-vitamiinia muodostuu iholla auringon UVB-säteiden ansiosta. Suomi sijaitsee niin pohjoisessa, että täällä D-vitamiinia saa ainoastaan kesällä auringon ollessa korkeimmillaan.

Purkista naposteltu vitamiini ehkäisee flunssaa ja muita infektioita, koska se nostaa immuniteettisuojan toiminnan kannalta merkittävän  D-vitamiinin (kolekalsiferoli) tason verenkierrossa lähemmäksi optimaalista. Pimeään vuodenaikaan esiintyvät flunssa-aallot johtuvat todennäköisesti siitä, että silloin D-vitamiinitasomme  ovat alhaisimmillaan: immuniteettijärjestelmämme ei toimi täydellä teholla ja taudinaiheuttajat pääsevät leviämään.

Tokiolaisessa Jikei University School of Medicinessa tehdyssä tutkimuksessa selvitettiin D-vitamiinilisien vaikutuksia kausi-influenssan esiintymisessä koululaisilla. Vain kymmenesosa 30 mikrogrammaa päivässä D3-vitamiinia saaneista lapsista sairastui influenssaan, kun taas plaseboryhmässä sairastuvuus oli kaksi kertaa suurempi.

Yalen yliopistossa tehdyn tutkimuksen mukaan riittävän korkea (>95 nmol/l) D-vitamiinipitoisuus  verenkierrossa ehkäisee puolet flunssista alhaisiin pitoisuuksiin verrattuna.

Korkeat D-vitamiinitasot liittyivät tutkimuksen mukaan myös nopeampaan toipumiseen. Korkeiden pitoisuuksien ryhmässä flunssa kesti keskimäärin kaksi päivää, muilla peräti yhdeksän päivää.

”Tulokset osoittivat, että vastustuskyky flunssia vastaan kasvaa sitä mukaa kun D-vitamiinipitoisuus verenkierrossa nousee. Kuitenkin 95 nmol/l D-vitamiinia verenkierrossa näyttää olevan raja, jonka jälkeen vitamiinimäärän lisääntyessä vastustuskyky flunssaa kohtaan ei enää kasva”, tulkitsee tohtori Matti Tolonen.

Mutta entä se Hesarin, Ylen ja monien muiden tiedotusvälineiden näkyvästi uutisoima flunssatutkimus?

Hämmästyttävän paljon huomiota saanut tutkimus tehtiin  Uudessa-Seelannissa. Siinä koehenkilöille annettiin valtavia kerta-annoksia D-vitamiinia: aluksi kaksi kertaa 200 000IU (5 000 ug!), sen jälkeen kuukauden välein 100 000IU (2 500 ug) kerralla. Yleensä D-vitamiinilisää kehotetaan nauttimaan tasaisena, maltillisena annoksena (esim. 50 ug) vuorokaudessa. Mutta suuret kerta-annokset eivät ole tutkimuksesta tehtyjen otsikoiden varsinainen ongelma.

Uusi-Seelanti sijaitsee yhtä lähellä päiväntasaajaa kuin Espanja.  Helsingissä kesällä UVB-indeksi nousee korkeimmillaan kuuteen, Aucklandissa peräti kolmeentoista. Sen vuoksi tutkimukseen osallistuneiden uusiseelantilaisten keskimääriset D-vitamiinitasot olivat jo tutkimuksen alkaessa  – ennen ensimmäistäkään vitamiinilisää – varsin korkeat (72 nmol/l).  Suomalaisilla D-vitamiinitasot nousevat yhtä korkealle ainoastaan keskikesällä. Ei Suomessakaan kesällä flunssa-aaltoja esiinny.

Kausiflunssia sairastetaan Suomessa pääasiassa pimeään vuodenaikaan, jolloin väestön D-vitamiinitasot romahtavat tasolle 10-30 nmol/l . Uusiseelantilaisesta tutkimuksesta voidaan päätellä, että kun D-vitamiinimäärä verenkierrossa ylittää riittävän korkean tason, ylimääräisistä D-vitamiinin mega-annoksista ei ole flunssan ehkäisyssä lisähyötyä.

Uusiseelantilaisten tai espanjalaisen ei välttämättä kannata syödä D-vitamiinipillereitä flunssalääkkeeksi, mutta puutoksesta kärsivien suomalaisten kannattaa. Oikea otsikko laajasti uutisoidulle tutkimustulokselle voisi olla:

”Ylimääräinen D-vitamiini ei anna lisäsuojaa flunssaa vastaan, jos D-vitamiinitasot ovat valmiiksi riittävän korkeat”

Mutta koska se ei olisi kovin raflaava, ja vaatisi perehtymistä, toimittajat laativat harhaanjohtavia otsikoita. Kysymys on myös sähköisen median toimintalogiikasta: uutiset kopioidaan nopeasti julkaisusta toiseen ilman suurempaa pohdintaa.

Onko D-vitamiini siis ihmelääke?

Me trooppiset eläimet olemme pimeään vuodenaikaan puutteessa

Alhaisten D-vitamiinitasojen korjaaminen auttaa immuniteettijärjestelmää toimimaan tehokkaasti, mutta myös D-vitamiinia napostellut saattaa maata kuumeessa sängyn pohjalla.

Täydellistä immuniteettisuojaa D-vitamiini ei takaa: se vain auttaa palauttamaan puutostilan vuoksi alentuneen immuniteettisuojan ”normaaliksi”.  Esimerkiksi brittiläisen tutkimuksen mukaan hengitystieinfektioiden määrä ja D-vitamiinitasot ovat lineaarisessa suhteessa.

Mutta flunssat eivät  ole ainoa asia, joihin D-vitamiinitasojen korjaaminen luultavasti tepsii. Riittävän D-vitamiinitason oletetaan  ennaltaehkäisevän esimerkiksi kroonisia sairauksia: syöpiä, sydän- ja verenkiertoelimistön sairauksia, diabetesta ja MS-tautia sekä vaikuttavan posiitivisesti mielialaan, vireystilaan ja lihasten suorituskykyyn.

Lukuisat D-vitamiiniin liitetyt terveysväitteet saattavat kuulostaa hiukan liian hyviltä ollakseen totta. Eivät ne totta olekaan, mikäli erehtyy kuvittelemaan, että D-vitamiini taikaiskusta estää sairastumasta. Ihmelääkettä D-vitamiini ei ole.  Sen sijaan optimaaliset D-vitamiinitasot todennäköisesti pienentävät riskiä sairastua moniin eri sairauksiin verrattuna siihen, että henkilö kärsisi D-vitamiinin puutoksesta – kuten enemmistö suomalaisista kärsii.

D-vitamiinin merkitys on helpompi ymmärtää, kun tiedostaa ihmisen olevan evolutiivisesti trooppinen eläin. Elimistömme on kehittynyt toimimaan olosuhteissa, joissa tarjolla on sopivia annoksia auringon UVB-säteitä. Niiden ansiosta ihollamme syntyy reaktio, jonka ansiosta muodostuu kolekalsiferolia eli D3-vitamiinia.

Alhaisten D-vitamiinitasojen kanssa voimme toki sinnitellä pitkään – vaikkapa pimeässä Suomessa – mutta elimistömme ei toimi optimaalisesti: sairastumme helpommin.

D-vitamiinin maksassa valmistuvaa varastomuotoa kutsutaan kalsidioliksi. Runsas UVB-valon saanti (arkikielellä voimakas kesäaurinko paljaalle iholle) kohottaa kalsidiolin tasolle 100–200 nmol/l muutaman viikon aikana. Auringossa ei missään tapauksessa kannata polttaa ihoaan, vaan lyhyet altistumiset riittävät.

”Omaa terveyttään turvaavan on hyvä pyrkiä kalsidiolin tasoon, jonka luonto auringosta tuottaa (100–200 nmol/l)”, todetaan myös suomalaisen  lääkärikirja Duodecimin artikkelissa.  Ongelma on juuri siinä, että suomalaiset saavuttavat kesäkuukausinakin yleensä vain 75 nmol:n tason, talvella tasot romahtavat. Suomessa vasta alle 17.5 nmol/l olevaa kalsidiolipitoisuutta on perinteisesti pidetty virallisena merkkinä D-vitamiinin puutoksesta.

Käytännössä kaikkien suomalaisten pitäisi syödä pimeään vuodenaikaan ainakin 50uG sisältäviä D-vitamiinipillereitä päivittäin, jotta kalsidiolitaso pysyisi talvellakin edes lähes 100 nmol/l:ssa.  Se (tai hieman suurempi määrä) on nykykäsityksen mukaan optimaalinen taso, jonka ylittäminen ei tuottane merkittäviä lisähyötyjä.

Jatkuvasta, pitkäaikaisesta ko. tason ylityksestä (>140 nmol/l) saattaa tanskalaistutkimuksen mukaan olla jopa haittoja.

(Liitteenä olevassa kuvassa vertaillaan suomalais- ja amerikkalaismiesten keskimääräisiä kalsidolitasoja. Löydetty verkosta, lähde ei tiedossa.)

Jopa Unkarissa, joka sijaitsee Suomea paljon etelämpänä, vakavaa D-vitamiinin puutetta potee tutkimuksen mukaan 12 prosenttia ja kohtalaista puutetta 72 prosenttia väestöstä.

Vastaavia puutoksia on havaittu Unkariakin eteläisemmistä maista. Esimerkiksi Lähi-Idässä naiset kärsivät kroonisesta D-vitamiinin puutteesta peittävästä pukeutumisesta johtuen.

Kertaus: Kärsimme D-vitamiinin puutoksesta suurimman osan vuotta, joten purkista syödyt D-vitamiinipillerit voivat aiheuttaa merkittäviä hyötyä. Ne korjaavat ”puutostauteja” palauttamalla D-vitamiiniarvon ”luonnolliseksi”.

Suuren tieteellisen kiinnostuksen kohde

D-vitamiinia tutkitaan vilkkaasti kaikkialla maailmassa

– Time-lehti julisti jo vuonna 2007 D-vitamiinin saannin ja vaikutuksien selvittämisen yhdeksi lääketieteen tärkeimmistä tutkimuskohteista. Monet tutkijat pitävät D-vitamiinin merkityksen aliarviointia eräänä pahimmista virhearvioista, joihin länsimainen lääketiede on menneinä vuosikymmeninä sortunut.

– D-vitamiinin monipuolinen merkitys ymmärrettiin laajasti vasta 1990-luvun lopulla. Sen havaittiin olevan vitamiinin sijasta hormoni, joten D-vitamiinia alettiin tutkia ei-vitamiinina. Muuttuneen käsityksen ansiosta D3-vitamiinille (kolekalsiferoli)  löydettiin lukuisia uusia vaikutusmekanismeja ja -kohteita.

– Aihetta tutkitaan vilkkaasti eri puolilla maailmaa. Pelkästään USA:n kansalliskirjaston lääketieteellisestä PubMed-tietokannasta löytyy yli 56 000 viitettä D-vitamiinitutkimuksiin. Itä-Suomen yliopistossakin on käynnissä laaja D-vitamiinitutkimus.

Lukuisia terveysvaikutuksia

Hyvä D-vitamiinitaso saattaa pelastaa monelta pahalta

– Lähes kaikissa elimistömme soluissa on D-vitamiinireseptoreita. Yleisimpiä syöpiä, autoimmuunitauteja, infektioita sekä sydän- ja verisuonisairauksia esiintyy enemmän niillä, joilla on D-vitamiinin puutos.

–  D-vitamiinin oletetaan ehkäisevän lukuisia kroonisia sairauksia (esimerkiksi syöpiä ja sydän- ja verenkiertoelimistön sairauksia, diabetesta ja MS-tautia). Se myös saattaa vähentää jo puhjenneiden sairauksien oireita.

– Tutkimustuloksia D-vitamiinin ja eri sairauksien välisistä yhteyksistä listaavat innokkaasti esimerkiksi Vitamin D Council ja  Vitamin D Wiki -sivusto. Lääketieteellistä tutkimusdataa voi jokainen kiinnostunut (tai liian yltiöpäisiä väitteitä epäilevä) helposti kaivaa myös suoraan USA:n kansalliskirjaston ylläpitämästä PubMed -arkistosta.

Hajanaisia huomioita D-vitamiinin merkityksestä

– D-vitamiini ei oikeastaan ole vitamiini, vaan hormoni, joka vaikuttaa satojen geenien toimintaan ja solujen erilaistumiseen.

– D-vitamiini helpottaa lihaskunnon kehittämistä ja ylläpitoa auttaen lisäämään lihassolujen määrää ja kokoa. Optimaaliset tasot auttavat tutkimusten mukaan myös parantamaan tasapainoa ja ehkäisemään vanhusten kaatumisia.

– D-vitamiini vahvistaa luustoa vaikuttamalla luuston rakenteeseen ja mineraalien imeytymiseen. Luustovaikutukset ja riisitaudin esto ovat perinteisesti tunnetuimpia D-vitamiinin hyötyjä.

– D-vitamiini parantaa immuniteettisuojaa. Saa elimistön muodostamaan tehokkaasti vasta-aineita erilaisia taudinaiheuttajia vastaan. Se toimii myös anti-inflammatorisesti eli tulehdusta vähentävästi.

– D-vitamiini vaikuttanee myös aivotoimintaan: esimerkiksi mielialaan ja oppimiskykyyn. Se auttaa myös vanhenevia aivoja säilymään toimintakykyisinä. Masennuksen ja muiden mielenterveysongelmien hoidossakin riittävä d-vitamiinimäärä voi olla hyödyllinen lisä. Kaamosmasennuksen syntyyn vaikuttaa luultavasti näkyvän valon ohella UVB-säteiden puutteen aiheuttama D-vitamiinitasojen lasku.

– D-vitamiini saattaa vähentää kipua itsenäisesti ja lääkkeiden tehoa parantaen.

– Eikä siinä vielä kaikki: D-vitamiini saattaa lisätä myös seksihaluja, sillä korkeat D-vitamiinitasot parantavat testosteronituotantoa. ”Itävaltalaistutkimus osoitti, että auringonvalosta saatava D-vitamiini nostaa miehen testosteronitasoa. Testosteronin määrä vaikuttaa seksuaaliseen haluun niin miehillä kuin naisilla. Korkeimmat testosteronitasot mitattiin elokuussa. Miehillä, joilla oli paljon D-vitamiinia verilitrassa, oli muita miehiä huomattavasti korkeampi testosteronitaso”, kertoo MTV3.fi.

– European Journal of Clinical Nutrition -lehdessä julkaistun tohtori William B. Grantin tutkimuksen mukaan veren D-vitamiinin pitoisuuden nosto on kustannustehokkain tapa vähentää ennenaikaista kuolemaa. D-vitamiinin pitoisuuden nosto 54:stä 110 nanomooliin litrassa (nmol/l) lisäisi oletettavissa olevaa elinaikaa kahdella vuodella. Suomalaiset viranomaiset pitävät veren pitoisuutta 50 nmol/l riittävänä kaikille.

Mistä sitä saa? Paljonko D-vitamiinia kannattaisi syödä? 

Liika on liikaa, mutta yleensä sitä syödään liian vähän

– D3-vitamiinia muodostuu iholla auringon UVB-säteilyn vaikutuksesta. Suomessakin kesällä, keskipäivän auringossa, iho tuottaa jopa  250 uG vitamiinia puolessa tunnissa. Koska Suomi sijaitsee kaukana päiväntasaajalta, D-vitamiinin luonnolliseen tuottamiseen tarvittava määrä UVB-säteitä ylittyy ainoastaan kesällä. Kesälläkään D-vitamiinia ei muodostu, ellei vietä aikaa auringossa keskellä päivää (jolloin aurinko paistaa riittävän korkealta).

– HUOM. Kirkasvalolamppu tai syysaurinko eivät auta tuottamaan D-vitamiinia, sillä niiden valo ei sisällä UVB-säteitä.  Solariumissakaan ei yleensä muodostu D-vitamiinia, koska solariumlamput tuottavat vain UVA-säteitä. Joissakin uusissa solariumeissa on myös UVB-säteitä tuottavia lamppuja.

(Kirkasvalohoito vaikuttaa piristävästi ja ehkäisee kaamosmasennusta, koska näkyvän valon määrä säätelee esimerkiksi melatoniini-hormonin tasoja.)

– D-vitamiinia saadaan vähäisiä määriä myös ruoasta (esim. rasvaisesta kalasta), mutta Suomessa asuvalla on käytännössä vain kaksi mahdollisuutta turvata riittävä D-vitamiinin saanti talvella: aurinkomatkat lähemmäs päiväntasaajaa tai pillereiden syönti purkista.

– Tummapigmenttinen iho tuottaa D-vitamiinia vaaleaa ihoa heikommin, joten pohjoisessa asuvien tummaihoisten pitäisi huolehtia riittävästä D-vitamiininsaannista erityisen huolellisesti.

– Suomessa toistaiseksi ylin suositeltu päivittäinen määrä purkki-D:ta on 50 uG. Maailmalla on ehdotettu saantisuosituksiksi 50 uG:sta jopa 250 uG:aan vuorokaudessa. EU:n elintarviketurvallisuuselin on jo korottanut D-vitamiinin turvallisen päiväannoksen ylärajan 100 mikrogrammaan (uG). Suomalaiset viranomaiset seurannevat perässä.

– Suomalaisissakin apteekeissa on alettu myymään D3-vitamiinikapseleita, joissa on 100uG (mikrogrammaa) per kapseli. Kansainvälisinä mittayksiköinä se vastaa 4000IU:ta. Halvalla – ja täysin laillisesti – vitamiinia voi tilata esimerkiksi suositusta amerikkalaisesta verkkokaupasta iHerb.com:sta. Siellä myydään jopa 10 000IU eli 250uG sisältäviä kapseleita.

– Etenkin pienikokoisille aikuisille 50uG päivässä (esim. lokakuu-toukokuu) riittänee. Se on suomalaisten viranomaisten konsensuksen mukaisen varovaisen saantisuosituksenkin rajoissa. Jatkuvassa käytössä  ei kannattane ylittää ainakaan 125uG:ta D-vitamiinia per vuorokausi.  (Suomalaisten viranomaisten määrittämät ympärivuotiset saantisuositukset tällä hetkellä.)

– Ravintobloggari Christer Sundqvistin kokoama taulukko D-vitamiiniannoksen, henkilön painon ja veren kalsidiolitasojen suhteestavoi auttaa sopivan annoksen määrittelyssä.

– Apteekissa kannattaa olla tarkkana: hyllyssä on myös pillereitä, joissa D-vitamiinia on vain 5-10uG. Niitä ei kannata ostaa, ellei halua maksaa turhista täyteaineista.

Entä yliannostus?

D-vitamiinimyrkytys vaatii todellista ponnistelua

Bostonissa arviolta 33 000 kuluttajaa altistui viiden ja puolen vuoden ajan maidolle, jossa oli D-vitamiinia litraa kohden yli satakertainen määrä normaalisaantiin verrattuna. Jotkut innokkaat maidonjuojat sairastuivat. Yleisimpiä myrkytysoireita olivat ruokahaluttomuus, laihtuminen, yleinen heikkous, sekavuus, oksentelu ja nestevajaus.

”Laboratoriotutkimuksissa sairastuneiden veren kalsiumarvot ylittivät normaalin ja veren D-vitamiinin (kalsidiolin) pitoisuudet olivat hyvin suuret (keskimäärin 560 nmol/l)”, kerrotaan Terveyskirjaston artikkelissa.

Ylipäätään raportteja D-vitamiinimyrkytyksistä on vähän.  ”Jopa vuoden tarvetta vastaavat kerta-annokset eivät ole aiheuttaneet myrkytysoireita”, kirjoittaa professori Ilari Paakkari lääketieteellisessä Duodecim-aikakauskirjassa.

”Aikuisilla ei ole osoitettu toksisuutta, kun D-vitamiinin pitkäaikainen päiväsaanti on ollut 250 µg:n tasolla. Sattumoisin noin 250 µg on D-vitamiinin määrä, jonka iho tuottaa auringon UVB-säteiden kerta-altistuksen aikana”, hän jatkaa.

”Yksittäisen ravintotekijän lääkkeellinen liika-anto ei ole terveellistä kuten suomalainen beetakaroteenitutkimus osoitti. D-vitamiinin lisäanto ei kuitenkaan ole liika-antoa vaan luonnon suunnitteleman tarpeen täydentämistä pimeässä pohjolassa”, professori Paakari toteaa.

Kohtuus on kuitenkin syytä säilyttää myös tässä asiassa.

Vaikka D-vitamiinimyrkytyksen saaminen on erittäin hankalaa, liikaa ei kannata ahmia edes D-vitamiinia. Hyvin korkeaksi nouseva veren kalsidiolitaso ei tarjoa ylimääräistä terveyshyötyä. Haittaa siitä saattaa olla.

Tiede-lehden keskustelupalstalla on yli 500 sivua lainehtivaa keskustelua D-vitamiinin merkityksestä.

Seppo Honkanen

Ryhdyin kirjoittamaan aiheesta, koska HS.fi:sta lukemani harhaanjohtava D-vitamiiniuutinen tuntui vaativan täsmennystä. Lyhyt blogimerkintä laajeni pitkäksi paketiksi, koska aihe vei kirjoittajalta koko käden. 

Mitä faktoihin tulee: Poliitikkoja lainaten, kirjoitan niin totta kuin osaan. Teksti on parhaassa tarkoituksessa kirjoitettu maallikon näkemys, joka perustuu usean vuoden aikana eri lähteistä ja asiantuntijoiden kanssa käydyistä keskusteluista poimittuun informaatioon. Kiinnostuin D-vitamiinista ensimmäisen kerran vuonna 2009, kun kirjoitin aiheesta artikkelin Aviisiin.

Yökukkujat, polttakaa herätyskellonne

Pirteä aamuihminen pinkaisee kymmenen kilometrin juoksulenkille aamukuudelta. Hän ei käsitä, miksi jotkut viitsivät maata vielä kahdeksalta. Nukkuviltahan menevät hyvät aamut hukkaan.

Eivät mene! Ne menevät nukkumiseen, ja nukkuminen on kuin rahaa pankkiin laittaisi. Miksi aamut olisivat arvokkaampia hetkiä kuin yöt?

 

”Hei sinä yökukkuja: Jopa sinusta voi tulla pirteä aamuihminen. Näillä vinkeillä parannat aamujesi energiatasoa huomattavasti”, neuvoo MTV3.fi.

En tiedä, miksi minun pitäisi olla pirteä aamuihminen. Lehmät pitää lypsää aamuvarhaisella, mutta harvalla meistä on navetta. Minä en vaadi aamuihmisiä valvomaan pitkään, joten älkööt hekään vaatiko minua nousemaan kukonlaulun aikaan siksi, että heille se sopii.

Jos koettaisin esittää aamuihmistä, taistelisin synnynnäistä rytmiäni eli kronotyyppiä vastaan. Jotakuinkin puolet ihmisistä on aamuvirkeitä, puolet iltavirkeitä. Unitutkija Mikael Sallisen mukaan joka viides meistä on voimakkaasti aamu- tai iltatyyppinen.

Tutkimusten mukaan aamuihmiset ovat usein optimistisia, oma-aloitteisia ja tunnollisia. Heidän väitetään pärjäävän työurallaan yökukkujia paremmin. Meitä yökukkujia lohduttanee se, että meidän sanotaan olevan luovempia, älykkäämpiä ja ulospäinsuuntautuneempia.

 

Sähkövalo on ollut käytössä yli sata, verkkokin pian parikymmentä vuotta, mutta ajatukset ja arvokäsitykset sopeutuvat tekniikkaa hitaammin. Edelleen kuvitellaan, että kunnon ihmiset nousevat aikaisin. Aamu-unisuus ja iltavirkeys liitetään laiskotteluun, kun taas aamuvirkkuja pidetään tehokkaina.

Maaseudulla asuvat sukulaiseni heräävät laittamaan valot päälle aamuviideltä. Sen jälkeen he palaavat takaisin nukkumaan. Valot pitää laittaa, koska muuten naapurit huomaavat, että ”talossa laiskotellaan”.

Yhteiskunta pakottaa myös kaupunkilaiset laahustamaan pulpettiensa taakse aamuvarhaisella. Jopa yliopiston työntekijöiden oletetaan saapuvan kököttämään kammioihinsa viimeistään kello 9.30. Se on aamuvirkeän mielestä hirvittävän myöhään, mutta yökukkujan mielestä sekin saattaa olla turhan aikaisin. Yhteiskunnan rytmi on aamuihmisten sisäisen kellon mukainen, joten he harvoin hahmottavat asiassa mitään ongelmaa.

Väärään rytmiin pakottaminen ei ole edes elinkeinoelämän näkökulmasta järkevää. Jos ihminen joutuu toimimaan täysin vastoin luontaista rytmiään, hänestä ei saa parhaita tehoja irti. Väsymys ja univaje vaikuttavat eniten monimutkaisiin älyllisiin toimintoihin, kuten loogiseen päättelyyn ja suunnitteluun. Väsyneenä myös tarkkaavaisuus, keskittymiskyky ja työmotivaatio heikkenevät nopeasti.

Tärkeintä kai on se, mitä saa aikaan – ei se, mihin vuorokaudenaikaan on valveilla. Miksi ihmeessä ajatustyötä pitäisi tehdä juuri aamulla?

 

Yökukkujat, nouskaa kapinaan. Unohtakaa sosiaalinen teatteri. Polttakaa kaikki kolme herätyskelloanne, jos suinkin voitte.

Hitaasta heräämisestä ei tarvitse tuntea syyllisyyttä, sillä myös keskiyöllä voi mennä juoksulenkille. Tarvittaessa suorituksella voi kehuskella iltayhdeksältä nukahtaneelle pirteälle aamuihmiselle.

Seppo Honkanen

Rooma on Tampereen naapurikaupunki

Lentokoneesta katsottuna Suomi on maailman laidalla oleva metsä, jossa sijaitsee monta järveä, muutama peltokaistale ja jokunen haja-asutusalue. Puhe tonttipulasta on pelkkä hallinnollinen vitsi.

Siitä huolimatta Rooma on Tampereen naapurikaupunki. Roomaan pääsee Tampereelta nopeammin ja halvemmalla kuin Rovaniemelle. Junamatka Helsinkiin saattaa tulla kalliimmaksi kuin lentäminen Saksaan.

 

”Tampereella on kansainvälinen lentokenttä ja esimerkiksi Shanghain alueella on noin 25 miljoonaa ihmistä. Sieltä voisi tulla joka päivä kaksi lentokoneellista Angry Birds -turisteja Pirkanmaalle”, maalaili Rovion edustajaHarri Koponen Aamulehdessä. Hänen mukaansa Suomessa ajatellaan liian pienesti.

Minä väitän, että suomalaisten ongelma ei ole ajattelun pienuus, vaan se, että emme ymmärrä arvostaa oikeita vahvuuksiamme. Sen sijaan koetamme apinoida asioita, joiden apinoimiseen Suomessa on aivan liian vähän ihmisiä ja tuhatvuotista historiaa. Tampere ei ole eurooppalainen kulttuurimetropoli, eikä ole Helsinkikään.

Älkää käsittäkö väärin. Tottahan vaikkapa Angry Birds -alue Särkänniemessä on kelpo idea. Huvipuisto saanee sijoittamansa rahat korkojen kera takaisin ennen kuin vihaisten lintujen maine lopahtaa. Ylävitonen sille, että Särkänniemi sai huomiota jopa jenkkimediassa. 

Mutta luulenpa silti, että Koposella on syytä riemuun, jos koko Kiinasta saapuu edes kaksi koneellista huvipuistoturisteja kesässä niiden parin lintuhärvelin perässä. Eikä se Tampereen muumimuseokaan varsinainen vetonaula ole.

 

Suomesta jättimäisiä huvittelukeskuksia ja sykkivää kaupunkikulttuuria etsimään lähtenyt pettyy yhtä varmasti kuin Dubaihin laskettelemaan erehtynyt – vaikka sieltä löytyykin yksi kylmähalliin rakennettu sisänyppylä. 

Suomeen kannattaa tulla toisenlaisista syistä. Täällä on metsiä, järviä, mäkiä ja saaria. Täältä löytää hiljaisuutta, suoraviivaisuutta, kylmyyttä ja tasaista luotettavuutta. Kukaan kolmesta horisontissa vilahtavasta ihmisestä ei tunge kenenkään iholle, paitsi aamuyöllä baarissa.

Suomen kannattaisikin profiloitua hiljaisuuden tyyssijana: paikkana, jonne voi lennähtää rauhoittumaan hektisen maailman humusta. Täällä turisti voi möllöttää omissa oloissaan haja-asutusalueella järven rannalla kaupungin keskustassa. 

Meillä riittää hyödykettä nimeltä henkilökohtainen tila. Se vasta onkin eksoottista esimerkiksi shanghailaisille.

Seppo Honkanen

Harvat ja valitut tamperelaiset

Koska tilastot eivät valehtele, me tamperelaiset asumme maailman parhaassa paikassa. Todisteketju on aukoton.

Huhtikuun alussa Tampere julistettiin jälleen Suomen parhaaksi asuinpaikaksi. Tällä kertaa kyseessä oli Taloustutkimuksen galluptulos.

Pari vuotta sitten Newsweekin asiantuntijaraati valitsi Suomen maailman parhaaksi maaksi. Kehitystä, hyvinvointia ja pärjäämistä mittaavissa kansainvälisissä tutkimuksissa Suomi sijoittuu jatkuvasti kärkipäähän.

Erinomaisista tilastosijoituksistamme saamme kiittää korkeaa koulutusta. Ilman kahta yliopistoa Tampere olisi luultavasti muuttotappiosta kärsivä entinen teollisuuskaupunki. Ilman maailman parhaaksi kehuttua koulutusta Suomi olisi jäänyt kauas kärkikahinoista esimerkiksi amerikkalaislehden listalla.

 

Kun Yhteiskunnallinen korkeakoulu muutti Helsingistä Tampereelle vuonna 1960, kaupunki oli noin puolet pienempi kosken ympärille kasvanut teollisuuskeskittymä. Yliopiston edeltäjä oli kodikas alle tuhannen henkilön opinahjo.

Oppiarvoja kunnioitettiin 1960-luvun alkupuolen Tampereella niin paljon, että Yhteiskunnallisen korkeakoulun palkkalistoilla olevat saivat keskustan liikkeissä erityiskohtelua. Olivathan he sentään akateemisesti koulutettuja.

Vuosikymmenten kuluessa yliopisto ja koulutus ovat arkipäiväistyneet, mutta niiden merkitys kaupungille ei ole ainakaan vähentynyt. Kun lasketaan yhteen yliopiston, teknillisen yliopiston ja ammattikorkeakoulun opiskelijat, Tampereella on noin 35 000 korkeakouluopiskelijaa – valtava joukko 200 000 asukkaan kaupungissa.

Tuskin kukaan olisi uskonut 50 vuotta sitten, että Tampereen suurimpien työnantajien listalla komeilee yliopisto. Perinteisestä tamperelaisesta suurteollisuudesta ovat jäljellä lähinnä Finlaysonin ja Tampellan punatiiliset tehdasrakennukset, mutta yliopistossa työskentelee pari tuhatta tyyppiä.

 

Tampereen yliopistosta valmistuu joka vuosi noin tuhat maisteria ja yli sata tohtoria. Monet heistä joutuvat muuttamaan töiden perässä pääkaupunkiseudulle. Helsinkiin pakotetut saattavat käyttäytyä ylimielisesti Tampereelle jääneitä kavereitaan kohtaan.

”Ai, oletko sinä vielä jäänyt Tampereelle?”

Kysymyksestä ei kannata loukkaantua. Kyseessähän on sellaisen henkilön puolustusmekanismi, jolle maailman tutkitusti parhaasta paikasta lähteminen on ollut henkisesti liian rankka koettelemus.

Tuskin hekään kovin onnettomia silti ovat. Kansainvälinen tutkijaryhmä julkaisi huhtikuun alussa Maailman onnellisuusraportin. Tanskalaiset olivat 150 maan vertailussa ykkösiä, suomalaiset kakkosia.

Ruotsalaiset sijoittuivat tilastossa vasta sijalle seitsemän.

 

Seppo Honkanen

Työttömien, vankien ja johtajien kromosomi

Enemmistö pitkäaikaistyöttömistä, väkivaltaan ja onnettomuuksiin kuolevista, alkoholisteista ja narkomaaneista kuuluu fysiologisesti muista erottuvaan ihmisryhmään.

Samaan ryhmään kuuluu myös neljä viidesosaa asunnottomista ja itsemurhan tehneistä. Mielisairaaloiden pitkäaikaispotilaista heitä on kaksi kolmasosaa. Yömajoissa ja vankiloissa on selvä, tosin päihtynyt, enemmistö heitä.

Heidät erottaa muista ihmisistä Y-kromosomi. Heitä kutsutaan miehiksi.

 

Miehet saavat koulussa keskimäärin huonompia arvosanoja ja selviävät naisia harvemmin jatko-opintoihin. Tarkkailuluokkia kansoittavat lähinnä pojat. Parikymppisistä pojista koulutuksen ja työelämän ulkopuolella on noin 15 prosenttia, tytöistä hyvin harva. Huoltajuusriidoissa miesten asema on heikko.

Rynnäkkökiväärillä ammuskelemaan määrätään vain miehet. Touhusta kieltäytyvät tuomitaan vankeuteen tai pakotetaan vuodeksi palkattomaan työhön siviilipalvelusmiehinä.

Lähes joka kymmenes poika ilmoitti nykyisen seurustelukumppaninsa lyöneen tai potkineen häntä, ilmenee Oikeuspoliittisen tutkimuslaitoksen tutkimuksesta. Tytöistä samaa oli kokenut vain kaksi sadasta. Tutkimukseen osallistui lähes 6 000 teini-ikäistä.

Varusmiehistä parikymmentä prosenttia on joutunut kumppaninsa lyömäksi, ilmenee Lääkärilehdessä julkaistusta tutkimuksesta. Vain prosentti varusmiehistä kertoi itse lyöneensä naisystäväänsä. Vastaajia oli yli tuhat.

Kuulen vastalausemyrskyn.

”Tilastoharha! Väärä tutkimusmetodi! Hetero-patriarkaalinen asenne!”

Saattaa olla. Mutta sen tiedän, että jos mies kehtaisi väittää naisen mustaa silmää tilastoharhaksi tai haihatteluksi, hänet tuomittaisiin syvimpään sovinistihelvetin kuiluun.

Miesten keskimääräinen elinikä on muuten seitsemän vuotta naisten elinikää lyhyempi.

 

Miesaktiiviksi en ajatellut silti ryhtyä. Tiedän hyvin, että miehet pääsevät monessa asiassa naisia helpommalla.

Miehet esimerkiksi saavat parempaa keskipalkkaa. Miehillä on usein yliedustus paitsi tilastojen synkimmässä päässä, myös niiden parhaassa päässä. Esimiehistä – huomatkaa sanamuoto – enemmistö on miehiä. Miesten riski joutua seksuaalirikosten uhriksi on huomattavasti naisia pienempi.

Mutta on tärkeätä muistaa, että ei miestenkään elämä ole välttämättä tanssia ruusuilla. Sosiaali- ja terveysministeriön tasa-arvoyksikössä työskentelee 18 ihmistä. Kaikki he ovat naisia.

Seppo Honkanen

Kasvokkain olemme ihan mukavia ihmisiä

”Mene helvettiin siitä”, totesi keski-ikäinen rouva. Seisoin keskellä parkkiruutua, johon hän olisi tahtonut pysäköidä uudenkarhean autonsa. Etuikkuna oli auki, joten kuulin kirosanat.

Ratin takaa on hienommankin rouvan helppo huudella, sillä kuljettaja sijaitsee omassa henkilökohtaisessa kuplassaan. Hänen ja muiden kulkijoiden välissä on paitsi lasia ja terästä, myös psykologinen muuri.

 

Kasvotusten kohdattuna ihmiset ovat yleensä mukavia, fiksuja ja empaattisia. Jääkylmä yritysjohtaja on todennäköisesti lähipiiriään kohtaan herkkätunteinen ja suojeleva. Silti hän voi silmää räpäyttämättä irtisanoa satoja ihmisiä, siirtää tuotannon Kiinaan ja syöstä pienen paikkakunnan kriisiin. Riittävän suurina määrinä ihmiset ovat pelkkiä lukuja – kasvottomia kulueriä.

Verkkokeskusteluissa eivät kohtaa inhimillisesti elehtivät ihmiset, vaan tekstiryppäät. Kun toisen osapuolen tunteita ei havaitse, niistä ei tarvitse välittää. Mukavistakin ihmisistä saattaa kuoriutua netissä ilkeitä huutelijoita, sillä anonyymina kirjoittavan ei tarvitse pelätä edes omien kasvojensa menettämistä.

Jos uutisissa kerrotaan tuhansien afrikkalaisten kuolleen nälkään, kyseessä on ikävä, mutta etäinen asia. Se on helppo ohittaa olankohautuksella: kehitysmaissa nyt vaan on sellaista. Mutta jos avustusjärjestö nostaa esille yhden hätää kärsivän lapsen tarinan, lahjoituksia alkaa virrata. Hätä konkretisoituu, kun se saa kasvot. Yksilöt herättävät empatian ja auttamishalun, numerot eivät.

Tiedotusvälineet ovat tajunneet kasvojen arvon jo aikapäiviä sitten. Media on täynnä ihmisten kuvia, sillä haluamme kyltymättömästi katsoa lajitovereitamme. Abstrakteillekin uutisille tahdotaan löytää paikalliset kasvot.

Mitä etäämmälle yksilöistä omistus ja päätöksenteko siirtyvät, sitä kohtuuttomampia päätökset voivat inhimillisellä tasolla olla. Kasvottomia omistajia eivät juuri kiinnosta tuntemattomien ihmisten henkilökohtaiset kokemukset.

Jos kymmeniä vuosia palvellut työntekijä irtisanotaan ja hänen tehtävänsä ulkoistetaan alihankkijalle, saattaa taulukon viivan alle syntyä säästöjä. Mutta kun työntekijöiden, johdon ja omistajien väliltä katkeaa henkilökohtainen yhteys, kukaan ei välitä enää olla lojaali kenellekään. Kasvottomuus tulee lopulta kalliiksi.

Seppo Honkanen

Maaliin ranskalaisia viivoja pitkin

”Millainen on sinun unelmasi?” kysyi Timo Vuorensola. Hetken mietittyäni totesin, että en tiedä. Minä vain ajelehdin.

Kymmenen vuotta sitten Vuorensola oli tamperelainen puhelinmyyjä. Nyt hän on ohjannut Suomen historian kalleimman elokuvan, pian ensi iltansa saavanIron Skyn.

Hänellä on ollut unelma.

 

Tutkimusten mukaan ne ihmiset, jotka asettavat elämälleen kirjallisia tavoitteita, menestyvät paremmin kuin me ajelehtijat. Se on helppo uskoa. Konkreettiset päämäärät kannustavat ponnistelemaan säännöllisesti ja pitkäjänteisesti.

Helppoheikkien kaupittelemia sisäisiä sankaruuksia, unelmahöttöjä ja positiivisia energiakenttiä on helppo pilkata. Elämä ei muutu hokkuspokkustempuilla joksikin ihan muuksi, mutta tavoitteellisesta ajattelusta on hyötyä arkisissakin askareissa.

Ainoastaan tiedossa olevaa maalia kohti voi pyrkiä, joten tavoitteet täytyy rajata riittävän tarkasti. Selkeitä päämääriä ovat vaikkapa gradun kirjoittaminen tiettyyn päivämäärään mennessä, puolimaratonin juokseminen, 10 kilon laihdutus tai Mika Waltarin koko tuotannon lukeminen.

Gurut neuvovat, että tavoitteet kannattaa myös purkaa järkeviksi välietapeiksi. Harva juoksee maratonin köllöteltyään ensin pari vuotta sohvan pohjalla, joten rapakuntoiselle ensimmäinen välitavoite maratonin juoksemiseksi voisi olla vaikkapa ylimääräisen kilometrin kävely viisi kertaa viikossa. Parhaan toimintastrategian löytää pohtimalla, millaisia keinoja käyttäen muut ovat onnistuneet vastaavan päämäärän saavuttamisessa.

Yksi asia on varma. Oman elämän perimmäisten kysymysten pohtiminen ei ole pahitteeksi. Mistä aidosti haaveilet? Millaisessa elämäntilanteessa tahdot olla kymmenen vuoden päästä? Mihin konkreettisiin toimenpiteisiin voit ryhtyä edistääksesi tavoitteitasi?

Listaa ajatuksesi ranskalaisin viivoin. Vaikka repisit paperin ja unohtaisit raapustamasi asiat, pysyvät ne silti ankkuroituneina jonnekin alitajuntasi perukoille. Tiedostamaton mieli altistaa havaitsemaan tarjolle tulevat, tavoitteita tukevat mahdollisuudet.

 

Pari vuotta sitten selailin itsetutkiskelun puuskassa jotakin kirjastosta lainaamaani self help -opasta. Näppäilin Word-tiedostoon kirjallisen haaveen: haluan käydä kaikilla maailman mantereilla. Siihen mennessä olin reissannut ainoastaan Euroopassa. Yllättäen minulle on tarjoutunut tilaisuus matkustaa neljälle uudelle mantereelle. Enää Afrikka ja Antarktis ovat näkemättä.

Timo Vuorensola aikoo juosta tänä vuonna maratonin ja mennä naimisiin. Ehkä minäkin koetan kirjoittaa pari ranskalaista viivaa.

Seppo Honkanen

Ruoka, tuo pätemisen väline

Kun olen ahminut liikaa porkkanaa, googletan sen ravintosisällön. Nähdessäni kaikki porkkanan terveelliset aineet omatuntoni soimaa minua vähemmän”, neuvoo eräs ruokavaliobloggari.

Kenties hänen kannattaisi googlettaa myös sanat neuroosi, anoreksia ja pakkomielle.

 
Ihmislaji on joutunut taistelemaan suupaloista lähes koko kehityshistoriansa ajan. Nyt elämme yhteiskunnassa, jonka pöydät notkuvat ravintoa. Pidämme itsestään selvänä, että kaupan hyllyt pursuavat maailman toiselta laidalta rahdattuja herkkuja ympäri vuoden. Opiskelijallakin on varaa ahmia, nirsoilla, valikoida ja purnata tylsän värisestä ruoasta, joka on tuotettu väärällä tavalla.

Ei ihme, että suhteemme ruokaan on kieroutunut. Syömme joko liikaa, liian vähän tai liian kovin odotuksin.

Yksi ahmii päivästä toiseen pizzaa ja kebabia, toinen kärsii huonosta omatunnosta syötyään kahden sijaan kolme omenaa. Kolmas noudattaa erikoista dieettiä, joka lupaa ylivertaista elinvoimaa, syväonnellisuutta ja rikkumatonta terveyttä vannoutuneille seuraajilleen.

Suorituskeskeisille tyypeille myös syöminen on tapa päteä. Jokaisesta suuhun tungetusta sushi-annoksesta on syytä informoida ystäviä Facebookissa, sillä ilman statuspäivitystä syöty sushi on kuin voileipä ilman päällisiä.

Tasapaksua arkea elävät, kolmenkympin hujakoilla olevat ihmiset löytävät usein ruoansulatuselimistönsä sisällöstä itselleen elämänsisällön. He kutsuvat tuttavapariskunnan ruokapöydän ääreen, jotta voivat tiedustella, mitä tuttavariskunta on ulkomaanmatkansa aikana syönyt. Sen jälkeen he alkavat pulputa loputtomia tarinoita aivan ihanissa ravintoloissa itse saavuttamistaan kulinaristisista orgasmeista.

Ruokaihmiset eivät syö elääkseen. He elävät syödäkseen. Ja puhuakseen ruoasta.

Terveysintoilijat sen sijaan syövät elääkseen ikuisesti – täydellisessä vartalossa. He seuraavat hysteerisen tarkasti ravinnon oletettuja terveysvaikutuksia. Ikävimpiä tapauksia ovat ruokaihmisten ja terveysintoilijoiden yhdistelmät. He haluavat pitää monologeja terveellisestä ruoasta jokaiselle kuuloetäisyydellä olevalle.

Verkko tulvii guruiksi itsensä ylentäneiden ruokavalioblogeja. Niiden ympärille syntyy opetuslapsien lahkoja, jotka säntäilevät sen tuotteen perässä, jonka guru on viimeisimmän maniajaksonsa aikana julistanut uudeksi eliksiiriksi. Lähdekritiikki ja suhteellisuudentaju eivät ole kovassa huudossa, mutta new age -henkinen hömppä on.

Syömisessä on kysymys ravitsemuksesta, mutta siinä ei ole kysymys ainoastaan ravitsemuksesta. Ruoasta on tullut paitsi keino rakentaa omaa identiteettiä, myös tapa osoittaa kuuluvansa samalla tavalla ruokailevaan viiteryhmään. Pirstaloituneessa maailmassa tiukka ruokavalio tarjoaa tukipilarin, jonka avulla voi kontrolloida epävarmuuttaan.

 

Arkkiatri Arvo Ylpöllä oli vankka mielipide terveellisen ruokavalion koostumuksesta:

”Syökää kaikkea kohtuudella.”

Hän taisi olla väärässä, koska kuoli 104-vuotiaana.

Seppo Honkanen
Kirjoitus on Aviisin pääkirjoitus 1/2012 

Pykälät ovat vain pykäliä, mutta kakka on paskaa

Vietnamilainen mies muutti Pohjanmaalle saatuaan työpaikan ruiskumaalarina. Miehen perässä Suomeen saapuivat hänen vaimonsa ja kuusivuotias tyttärensä, joka on jo oppinut puhumaan hyvää suomea.

Perhe on elänyt tyytyväisenä ruiskumaalarin tuloilla, nettona noin 1 400 eurolla kuukaudessa. Lisätienestejä kolmikko on saanut marjanpoiminnasta. He eivät ole halunneet, tarvinneet eivätkä saaneet senttiäkään sosiaalitukia.

Nyt maahanmuuttovirasto on päättänyt karkottaa vaimon ja tyttären, koska ”kolmihenkisen perheen minimitoimeentulon rajaksi on määritelty 1 980 euroa”.

 

Marraskuussa vietettiin ravintolapäivää. Ihmiset pystyttivät koteihinsa ruokaravintoloita päivän ajaksi.

Oma-aloitteinen yritteliäisyys on epäilyttävää touhua, joten virkakoneisto valpastui kohtaamaan ongelman. Onhan todennäköistä, että joku rikkoo säädöksiä nauttimalla – tai peräti tarjoilemalla! – ravintolapäivän aikana alkoholia. ”Helsingissä poliisi vieraili ainakin 46 ravintolapäivän ravintolassa”, kertoo päivystävä komisario Esa Pennanen Helsingin Sanomissa. Huomautuksia jaettiin.

 

Tsunamiaallot hyökyivät Thaimaan rannikoille tapaninpäivänä 2004. Koska ulkoasiainministeriön kriisiviestintä oli kerrassaan surkeaa, aiheesta laadittiin selvitys. Työryhmän kokoama paperikasa valmistui vuonna 2006. Sen perusteella päätettiin perustaa uusi, valtion virallinen kriisiviestintäportaali.

Viisi vuotta on kulunut. Portaalia ei ole näkynyt.

Tekninen toteutus on kuulemma saatu päätökseen, mutta nyt kenkä hiertää portaalin sisällöstä. Hallintoviranomaiset väittelevät siitä, kenen vastuulla on sisällön tuottaminen sivustolle kriisitilanteessa. Viestintävastuun oikeaoppisesta, pykälien mukaisesta jakautumisesta yritetään päästä selvyyteen valtioneuvoston kanslian, ministeriöiden, valtion virastojen ja laitosten välillä.

Valtioneuvoston kanslian viestintäosaston kriisiviestinnän koordinaattori kommentoi asiaa Ilkassa. Tittelihirmun mukaan kriisisivuston perustamisen venymisessä ei ole mitään erikoista.

”Uusissa hankkeissa pari vuotta ei ole vielä aika eikä mikään.”

 

Kolmevuotias tyttö ilmoitti helsinkiläisessä puistossa, että hänellä on kakkahätä. Puiston vieressä on päiväkoti. Lapsenhoitajana toiminut ystäväni katsoi parhaaksi käyttää hätää kärsivää tyttöä päiväkodin WC-tiloissa.

”Anteeksi, voisinko käyttää häntä kakalla?”

”Ei. Se ei onnistu. Meillä on tiukat säännöt, jotka ehdottomasti kieltävät…”

Ystäväni nappasi lapsen kainaloonsa ja marssi vessaan. Hän toimi, kuten fiksu ihminen toimii. Pykälät ovat vain pykäliä, mutta kakka on paskaa.

 

Seppo Honkanen
Kirjoitus on Aviisin pääkirjoitus 15/2011